Kaksi vuotta ilman älypuhelinta

Taustaa

Melko tarkalleen kaksi vuotta sitten, lokakuun viikonloppuna sain idean luopua älypuhelimen käytöstä ja tarkastella millaisia havaintoja käytön lopettamisesta seuraa. Tätä päätöstä ennen voisin katsoa olleeni älypuhelinten suurkuluttaja, jolle jatkuva internetin läsnäolo oli välttämättömyys ajasta ja paikasta riippumatta. Nyt on sopiva aika katsoa havaintoja siitä, mitä on kahden vuoden aikajaksolla on kertynyt älypuhelimen käytön lopettamisesta. Todettakoon, ettei älypuhelimesta luopuminen tarkoita tietotekniikan ja netin käytön lopettamista. Koska älypuhelin ei ole käytössä, niin älypuhelimesta luopuminen määrittelee internetin läsnäolon ja käyttäjänsä riippuvuuden internetistä päivittäisessä arjessa.

..mikään yksittäinen päätös ensimmäisen tietokoneen hankkimisen jälkeen ei ole opettanut tietotekniikkaa niin paljon kuin älypuhelimesta luopuminen.

Muuttunut suhtautuminen tietotekniikkaan ja digitalisaatioon

Älypuhelimesta luopuminen on  muuttanut suhteen tietotekniikan ja internetin jatkuvaan läsnäoloon kriittiseksi. Toistuvat uutiset tietotekniikkaongelmista saavat miettimään, että onko digitalisaatio järkevää laajassa mittakaavassa? Määrittelen tässä yhteydessä digitalisaation olevan prosessi, jossa tavoitteena on korvata reaalimaailman fyysiset suoritteet (prosessit, hyödykkeet, vaihdannanvälineet (raha) ja jopa enenevässä määrin päätöksenteko) digitaaliseksi versioksi, joita hallinnoidaan päätelaitteilla eri palveluihin liittyvän datan avulla. Digitalisaatioon liittyy internetin jatkuva läsnäolo sekä datan hyödyntyminen prosessin eri vaiheissa, joissa digitalisaation lopputuloksena on pitkälle mahdollistettu koneellinen päätöksenteko.

Esimerkki digitalisaatiosta on itseohjautuva auto, joka toimitetaan palveluna omistamisen sijasta käyttäjälle. Kuljettajalla on rajoitettu oikeus auton kulkuun, joten auton kuljettamiseen liittyvä prosessi on digitalisoitu auton tehtäväksi kuljettajan sijasta. Itseohjautuva auto tekee tietoliikkeenyhteyksien ja havaintosensorien perusteella päätöksiä auton liikkeestä, joten tämä on se kohta prosessissa joka korvaa ihmiskuljettajan päätöksentekokyvyn. Välttämättä auton ei tarvitse olla itseohjautuva, koska jo nyt on markkinoilla autoja, jotka ottavat automaattisesti auton hallintaansa kuljettajalta kysymättä. Näitä ominaisuuksia kutsutaan automaattisiksi hätäjarrutusjärjestelmiksi, jotka puuttuvat auton liikkeeseen keräämänsä datan perusteella.

Mainitsemani teknologiakriittisyys (ellei jopa pieni muotoinen kapina?) on nostanut kysymyksen esiin siitä, että mitä järkeä digitalisaatiossa? Tarkastelen pohtimaani järkiperustetta  pääasiallisesti kahdesta eri tulokulmasta, jotka ovat turvallisuus ja vastuu.

Autoesimerkkiä jatkaakseni, näistä ensimmäinen liittyy turvallisuustekijöihin ja käytössä olevan esineen korkeaan riippuvuuteen saatavilla olevasta datasta. Tuoreessa muistissa ovat kiristysohjelmat, jotka pääsevät teknologisiin laitteisiin. Siinä kiristysohjelma lukitsee ohjelman ja pyytää käyttäjiltä rahaa, jotta ohjelma aukeaa. Mitäpä jos auton ollessa kytkettynä internetiin autoon pääsee kiristysohjelma, jossa se haittaa auton ohjaamista sadan kilometrin tuntivauhdissa ja alkaa vaatimaan lunnaita? Paljonko olisi sopiva hinta maksaa ja missä ajassa? Toinen yhtä ikävä vaihtoehto on, että autoihin ei tehdä ohjelmistomurtoja, vaan tieliikennejärjestelmiin syötetään virheellistä dataa, jolloin haitat leviävät samanaikaisesti kaikkiin autoihin jotka ovat hyödynnettävästä datasta riippuvaisia.

Jos kiristysohjelma iskee ajon aikana autoon, paljonko kuljettaja on valmis maksamaan ja kuinka nopeasti?

Mainitsemani teknologiakriittisyyden toinen kohta liittyy siihen kiireeseen, millä vauhdilla uutta teknologiaa kehitetään ja edistetään ilman, että huomioidaan olemassa olevia toiminnan edellytyksiä. Kysymys tässä yhteydessä on juridiikassa ja siitä, että oikeusjärjestelmämme ei ole valmis digitalisaatioon. Suomalaisessa oikeusjärjestelmässä on olemassa oikeussubjektina luonnollinen henkilö (ihminen) ja juridinen henkilö (yritys, tai yhteisö). Oikeussubjektin ominaispiirre on, että se on kykenevä tekemään ja toimeenpanemaan päätöksiä. Oikeusjärjestelmässä päätöksenteosta seuraa vastuu, jossa oikeussubjekti vastaa tekemästään päätöksestä.

Esineiden internet (IoT) muuttaa esineiden ja kuluttajien suhdetta

Digitalisaatioon ja oikeusjärjestelmään liittyy oleellisesti esineiden internet (IoT), jossa laitteisiin liitettävien tiedonkeruu- ja analytiikkamahdollisuuksien ansiosta koneet ovat kykeneviä tekemään käyttäjiään koskevia päätöksiä. Ongelmana vain tässä on, että oikeusjärjestelmämme ei tunne oikeussubjektia, joka on itsenäiseen päätöksentekoon kykenevä esine. Jos esineen tekemä päätös aiheuttaa vahinkoa, niin miten esine voi kantaa seuraukset? Toisin sanottuna millainen oikeussubjekti on sellainen,  joka ei kykene vastaamaan tekemästään päätöksestä?

Jos esineen tekemä päätös aiheuttaa vahinkoa, niin miten esine voi kantaa seuraukset?

Tästä esimerkkinä kokeilin erään auton maahantuojan kantaa siihen, että kuka kantaa seuraukset mikäli auto, joka on varustettu automaattisella hätäjarrutusjärjestelmällä, vikaantuu ajossa ja siitä aiheutuu vahinko? Maahantuojan vastaus oli, että kuljettaja vastaa aina seurauksista. Tämä siitä huolimatta, vaikka kuljettajalla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa auton kulkuun, kun auton tekniikka ottaa ajoneuvon hallintaansa. Kuka haluaa ostaa sellaisen auton, jos tietää että tällainen seuraus on tulossa? Auton ostajan kannalta ongelma on, ettei auton ostajalla ole mahdollisuutta päästä auton dataan ja ohjelmistoon käsiksi, joten toteennäyttäminen lienee mahdotonta auton vikaantuessa. Suosittelen kysymään autoa ostaessa, onko autossa järjestelmiä jotka ottavat auton hallintaansa ja jos on, niin kuka vastaa vahingosta? Itse asiassa saman kysymyksen vastuusta voi kysyä ihan mistä tahansa IoT -tuotteesta.

Älypuhelimesta luopuminen muuttaa kulutustottumuksia

Kirjoitin jo vuosi sitten, että älypuhelimesta luopuminen muuttaa kulutustottumuksia. Silloin kyse oli yksittäisistä tuotteista, mutta viitaten aikaisemman kohdan esimerkkeihin, kulutustottumus on muuttunut miltei jokaista tuotetta kohtaan, joka on kytkettävissä nettiin. Jatkuva uutisointi tietotekniikkaongelmista ja niihin liittyvistä turvallisuusuhista laittaa väistämättä ajattelemaan käyttäjän suhdetta kuluttamiinsa tuotteisiin. Niinpä tämä on johtanut yksinkertaisuuden filosofiaan tuotteita valitessa. Alustava havainto on että tuotteet jotka eivät ole kytketty nettiin, ovat lähtökohtaisesti yksinkertaisempia ja toiminta varmempia. Esimerkiksi erään premium -tuotteen maahantuoja sanoi, että lisääntyvät viat tulevat olemaan tulevaisuudessa arkipäivää ja ne ovat hyväksyttävä.

Nykyään olemme siinä määrin historiallisessa tilanteessa, että kuluttajan suhde muuttuu kuluttamaansa tuotteisiin. Tämä asia perustuu siihen, että kuluttajan ja tuotteen lisäksi tuotteen käyttöön liittyy useampi osapuoli, joka voi olla esimerkiksi laitteen valmistaja, jakelija tai muu osapuoli. Tämän seurauksena, laitteen käyttö kerryttää dataa ja laitteen käyttöä voidaan ehdollistaa, josta esimerkiksi voi seurata se, että laitteiden toimintaa voidaan muuttaa omistuksesta laitteen käyttöoikeudeksi (esim autot). Muina esimerkkinä voivat olla vaikka älytelevisiot, jotka voivat muuttua ajan myötä yhteensopimattomaksi ja jonka käyttöä seurataan eri tavoin.

Kulutustottumuksissa digitalisaatio tarkoittaa yleensä korvaavaa toimintamallia hyödykkeen kuluttamiseksi. Tuotantomallillaan digitalisaatio on tehokkuudeltaan ylivoimainen reaalimaailman toimintamalliin verrattuna, ja käytännössä digitalisointi syö elintilan reaalimaailman toimintamallilta, korvaten sen ehkä kokonaan. Väistämättä tämä on tuonut mieleen sen, että mikä on se toimintatapa silloin kun digitalisaatio on korvannut reaalimaailman toimintamallin mutta sitten jos digitalisaatio ei toimikaan tai siihen ei voi luottaa?

Tuotantomallillaan digitalisaatio on tehokkuudeltaan ylivoimainen reaalimaailman toimintamalliin verrattuna

Ainakin rahassa ja tiedonvälityksessä on riskinsä, mutta myös muissakin – kuten esimerkiksi äänestämisessä. F-Securen Mikko Hyppönen ilmoitti Ylellä joulukuussa 2016 ehdottomasti vastustavansa sähköistä äänestystä – siihen on syynsä ja se on digitaalinen toimintamalli. Äänestäminenkin on kulutuskäyttäytymistä ja sähköinen äänestys edustaa äänestystä digipalveluna sisältäen digipalvelun riskit.

Tietotekniikan hyödyntäminen tarvitsee uusia suuntia

Tietotekniikan toimintaympäristö on muuttunut dramaattisesti viimeisten vuosien aikana ja muutos ei ole ainakaan hidastumaan päin, niin kokemukseni perusteella tarvitsemme tietotekniikan jatkuvan läsnäolon johdosta uusia johtamisoppeja tietotekniikan hyötyjen rakentamisessa. Tähänastiset johtamisopit ovat perustuneet pääasiassa tietotekniikan käytön lisäämiseen eri tavoin, jossa tämä johtamissuunta edustaa määrällistä tietotekniikan johtamista. Mielestäni olisi syytä kehittää laadullista johtamissuuntaa, jossa keskitytään tietotekniikan laadullisiin seurauksiin, koska mobiiliverkkojen myötä tietotekniikka ja massiivinen pilvilaskentateho on joka paikassa.

Laadullisen tietotekniikkajohtamisen tavoitteena ei ole lisätä tietotekniikkaa jokaiseen mahdolliseen paikkaan. Laadullisen johtamisen  tuloksena voi olla jopa päinvastainen seuraus tietotekniikan käyttöönoton järkevyydestä. Johtamismallin avulla pitäisi voida minimoida niitä haittoja joita jatkuva digitalisointi voi tuoda mukanaan. Laadullisen tietotekniikkajohtamisen tavoitteena on etsiä paras ratkaisu joko tietotekniikan kera tai ilman sitä.

Lopuksi

Kokemukseni älypuhelimen käytöstä ja sen lopettamisesta on opettanut useita asioita – asiassa on tiettyä ironiaa, sillä käytön lopettaminen on opettanut tietotekniikasta enemmän kuin käytön jatkaminen.

Tämän hetkisenä välitilinpäätöksenä arvioisin, että tietotekniikan hyötyjen lisääntyminen kuluttajille ei ole enää itsestäänselvyys sillä tietotekniikkaa on helpompaa käyttää myös haitallisemmin kuin koskaan ennen joko tahallisesti tai tahattomasti.

Älypuhelimen tuoma jatkuva on-line mahdollisuus olla netissä ei näytä enää kovin houkuttavalta ajatukselta, kun siitä on onnistunut luopumaan.

Vapaus älypuhelimesta, jatkuvasta tavoitettavuudesta, turhista sovellusilmoituksista, whatsapp ryhmistä, käyttäjäseurannasta, kohdennetusta mainonnasta, digitaalisesta mobiilista jalanjäljestä, päivitysvaatimuksista, jatkuvasta akkujen latailusta,  ohjelmistojen aiheuttamista riippuvuuksista, laitteiden uusimisesta, google-tilistä, henkilökohtaisia tietoja urkkivista sovelluksista, tarpeesta olla on-line tilassa jatkuvasti, pelosta oman toimintakyvyn heikkenemisestä puhelimen virran loppuessa sekä vapaudet ties mistä muusta on osoittautunut mahtavaksi asiaksi.

Päivittäiset asiat ovat muuttuneet helpoksi ja yksinkertaisiksi älypuhelinriippuvuuden poistuttua, tosin kuulunen tässä vähemmistöön.

Klaukkala, 18.10.2017

KTM Tuomo Ryynänen
Lehtori
Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu

Update 20.10: Editoitu viimeistä kappaletta lisäämällä luettelo asioista jotka älypuhelimesta luopuminen on mahdollistanut.

Share on RedditPin on PinterestShare on LinkedInPrint this pageEmail this to someoneShare on FacebookTweet about this on Twitter

About Tuomo Ryynänen

The administrator of this blog is Tuomo Ryynänen from HAAGA-HELIA University of Applied Sciences. Tämän blogin ylläpitäjä lehtori Tuomo Ryynänen HAAGA-HELIA:n ammattikorkeakoulusta.
This entry was posted in älypuhelin, digitalous, tietotekniikan käyttö. Bookmark the permalink.