Internet on rikki (osa 1)

Internet on rikki

Bill Gates visioi kirjassaan 1990-luvun puolivälissä ”Tiedon valtatie” Internetin tuomia mahdollisuuksia. Mieleeni jäi elämään tästä kirjasta esimerkki netin soveltamisesta, jossa käyttäjät voivat vaihtaa tietoja vaikka kenkien avulla langattomasti. Nykykielellä ilmaistuna tämä esimerkki oli 1990-luvun varhaisia ajatuksia IoT:n, eli esineiden Internetin mahdollisuuksista. Tällä tavalla asiaa pyrittiin netin alkuaikoina hahmottamaan lukijoille konkreettisella esimerkillä. Internetin käyttö 1990-luvun puolivälissä oli pääosin sähköpostin lähettämistä ja Netscapella tai Mosaicilla tapahtuvaa verkkosivujen passiivista selaamista. Edes Java-ohjelmointia ei ollut vielä olemassa. Internetin käyttö tapahtui tietokoneen näytöllä. Sen tarjonta oli siinä ja sellaisenaan.

Nyt 25 vuotta myöhemmin Internetin, tai lyhemmin ilmaistuna netin käyttökokemus tavallisella käyttäjällä poikkeaa 2020-luvulla melkoisesti siitä, mitä netti oli yleistyessään 1990-luvun puolivälissä. Tämä kehitys on selvästi nähtävissä kaikkialla ja se tuskin kaipaa tarkempaa asian todentamista.

Paitsi ennen kuin herää epäilys siitä, että 2020-luvun netti on rikki.

Persialainen matto rikkoi illuusion toimivasta netistä

Epäilykseni netin rikkinäisyydestä käynnisti persialaisen maton mainos. Törmään tähän mainokseen tämän tästä käyttäessäni netin erinäisiä palveluita. Tämä mainos tulee minua joka paikassa vastaan. Aivan sama käytänkö kotitietokonetta, työpaikan VDI -ympäristöä tai muuta päätelaitetta. Mainoksen matto ilmestyy lehdissä, sähköpostissa ja ties kuinka monessa palvelussa joita käytän. Tämä on herättänyt tutkimaan ilmiötä laajemminkin, miten päästä harmittomasta mattomainoksesta eroon, jos en haluaisikaan sitä nähdä? Mutta tätäkin suurempi kysymys on olemassa.

Mistä netti tiesi, että olen harkinnut persialaisen maton hankkimista? En ole hakenut netistä tietoa persialaisesta matosta. En ole sosiaalisessa mediassa keskustelemassa persialaisista tai muistakaan matoista. Minulla ei ole edes Facebook/WhatsApp/Insta/Snapchat -tiliä, enkä käytä Googlen hakukonetta. LinkedIn -tili on, mutta sitä käytetään selaimilla silloin tällöin. Älypuhelimen sovellusten käytön olen lopettanut ajat sitten. Google-tiliä minulla ei ole kytkettynä mihinkään laitteeseen. En edes käytä Googlen hakukonetta, vaan sen sijasta olen käyttänyt yksityisyydestä tunnettua DuckDuckGo -hakupalvelua. Selaimissa on mainoksenesto-ohjelmat ja monet muut yksityisyyttäni verkossa suojaavat asetukset käytössä. Joten teoriassa olen tehnyt tietosuojani eteen keskimääräistä enemmän. Toisin sanoen, haluan olla mahdollisimman vähän nettipalveluiden kanssa tekemisissä. Tästä huolimatta mainos matosta ilmestyy eteeni jostain syystä.

Tein tästä toistuvasta mattomainoksesta tilannehavainnon työpaikalla. Käytin selainta kokeeksi ilman mainoksenesto-ohjelmia, jotta näkisin kuinka hyvin nettimainokset kohdentuvat. Mainokset ja informaatio tunnistavat elämäntilanteeni ja suunnitelmani, vaikka en ole asioita käsitellyt netin palveluissa. Kohdentaminen onnistui vaikka käytännössä koko nettikäyttäytymiseni perusta on ollut viime vuosina suojautua kohdennetulta viestinnältä. Persialaisen maton tapauksessa tunnistin tilanteen, jossa tieto kiinnostuksestani persialaiseen mattoon voisi olla ilmennyt. Se oli käymäni keskustelut toisten ihmisen kanssa, joka tapahtui sisätiloissa. Pohdimme keskusteluissa sitä, olisiko sellainen matto sopiva työhuoneeseen. Väistämättä herää kysymys siitä, miten kiinnostukseni on päätynyt nettiin? Tästä on seurannut tapahtumaketju, josta ei pääse eroon ja jolle ei voi tehdä mitään. Netin käyttäjä on voimaton tämän asian edessä. Näyttää siltä, että olen muiden miljoonien tai jopa miljardien netin käyttäjien kanssa samalla viivalla. Käyttäjän rooli on vaihtunut subjektista objektiksi.

Nettikäyttäjän muutos subjektista objektiksi

Olemme käyttäneet nettiä eri tarpeisiin, jotka ovat kasvaneet netin ja nettipalveluiden myötä. Netin jatkuvan läsnäolon myötä tämä on johtanut tilanteeseen, jossa olemme jatkuvana netin tarkkailukohteena ilman, että voisimme vaikuttaa tilanteeseen juuri mitenkään. Prosessin seurauksena käyttäjät kytkeytyvät nettiin ja sen tarjoamiin palveluihin kiihtyvällä tahdilla, jonka lopputuloksena reaalielämän toimintamallit monopolisoituvat nettiin. Tämän ilmiön huomaa, mikäli asioita haluaa toteuttaa ilman henkilökohtaista nettiasiointia. Edellä mainitun kuvauksen tuloksena näyttää siltä, että jossain vaiheessa olemme vaihtaneet paikkaa netin kanssa. Netin käyttäjät ovat olleet ennen subjekteja, mutta nykyinen netin toimintamalli ohjaa käyttäjiä kohti objektin roolia.

Netti on kehittynyt jossain vaiheessa subjektiksi, jonka läsnäoloa ja käyttöä ei voi enää hallita. Käyttäjä ei voi lopettaa netin käyttöä vaikka tietoisesti luulisikin lopettaneen käytön. Käyttäjä voi olla netin objektina olemassa, vaikka käyttäjä ei olisi edes netissä tai käyttäjä olisi lopettanut netin käytön. Se tarkoittaa, että henkilö on jatkuvana tekemisen kohteena, jossa subjekti eli tekijä on netti.

Miten sitten Internet on rikki tämän vuoksi? Perustan näkemyksen tilanteeseen, jossa entisestä subjektista (netin käyttäjä) on tullut objekti (netin kohde). Käyttäjän kannalta tarkasteluna netti on tekninen asia, eräänlainen laite jota käytetään. Tekniikkaa kehitetään palvelemaan tekniikan käyttäjää, jossa käyttäjän tehtävänä on hyödyntää teknistä asiaa tai laitetta ratkaisemaan jonkin häntä koskevan ongelman. Kun ongelma on ratkaistu, niin käyttäjä voi joko lopettaa teknisen asian käytön tai jatkaa sen käyttöä. Näin rooli on selvä: käyttäjä on subjekti, joka tekee laitteella jotain ja päättää miten laite toimii. Tekninen asia on tarkoittanut käyttäjän kannalta objektia, jota subjekti käyttää toiminnassaan. Näin siis tilanteissa, jossa osapuolena ei ole netti.

Internetin rikkinäisyyttä voi pohtia perusoikeuksia ja niihin liittyviä kysymyksiä. Pohdintaa voi tarkastella yksinkertaisesti kysymällä, milloin käyttäjä omalla kohdalla voi lopettaa netin käytön? Mitä käyttäjä voi tehdä ettei netti seuraa käyttäjää tai ettei netti tyrkytä esimerkiksi persialaista mattoa tämän tästä? Miten siis käyttäjä voi sulkea netin kaltaisen laitteen, jos käyttäjä ei halua käyttää sitä enää? Väistämättä mieleen tulee asia, että eikö sellainen laite ole rikki, jos käytettävää laitetta ei voi sammuttaa? Viallisen laitteen tunnistaa siitä, että laite aiheuttaa käyttäjälleen haittaa eikä käyttäjä pääse laitteesta eroon halutessaan? Jos netti olisi ihminen, niin tällaista tilannetta voisi kutsua maalittamiseksi ja johon maalittamisen kohteena oleva ihminen ei voi hankkia lähestymiskieltoa.

Netti 2020-luvulla näyttää erikoiselta tapaukselta. Se on teknisesti toimiva ja jatkuvasti kehittyvä asia. Jollain tavalla netti on rikki koska se ei toimi käyttäjän kannalta siten, että käyttäjä voisi saada sen halutessaan kohdallaan kiinni. Koska sulkemismahdollisuutta ei ole, siitä seuraa netin pakottavuus käyttäjää kohtaan. Tämän seurauksena netin käyttäjästä on tullut objekti ja netistä subjekti, jossa subjekti käyttää objektia jatkuvaan analysointiin ja kontrollointiin informaatiokuplien avulla.

Miten kävi mattokaupoilla?

Päädyn ostamaan maton kivijalkakaupasta. Kauppiaan käyttämä jakelukanava näyttää olevan epäkunnossa näillä perusteilla. Ei ole syytä käyttää rikkinäistä laitetta, eli tässä tapauksessa nettiä tuotteiden hankkimiseen, koska muitakin jakelukanavia on olemassa ainakin toistaiseksi. Tämä siitä syystä, että kauppiaalla ei näytä olevan käytöstapoja, kuten jatkuva objektina oleminen on opettanut.

Rikkinäisen laitteen voi yleensä palauttaa tai sitä voi korjata. Mutta kukahan osaisi korjata 2020-luvun Internetin?

Tämän jutun kirjoittaja on Tuomo Ryynänen, lehtori ja tuottaja Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta. Juttukommentit ja lisätiedot voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen tuomo.ryynanen@haaga-helia.fi.

Teksti on julkaistu Creative Commons 4.0 lisenssillä.

Tuomo Ryynänen

The administrator of this blog is Tuomo Ryynänen from HAAGA-HELIA University of Applied Sciences. Tämän blogin ylläpitäjä lehtori Tuomo Ryynänen HAAGA-HELIA:n ammattikorkeakoulusta.

Comments are closed.