”Kirjoittamalla estän itseäni ajattelemasta liian yksipuolisesti”

Haaga-Helian lehtori Sampo Mielityiselle blogikirjoittaminen on väylä omiin ajatuksiin.

HH SANAPILVI

Haaga-Helian assistenttiopiskelijoille lähettämieni ohjausviestien yleisimmät 30 sanaa (blogissa: Ohjausta pilvessä)

 

sampo_mielityinen”Blogin avulla voi päästä käsiksi siihen, minkä kokee merkitykselliseksi omassa työssä ja miksi. Kirjoittaminen toimii eräänlaisena peilinä omaan työhön”, pohtii Haaga-Helian lehtori Sampo Mielityinen (kuvassa), joka kirjoittaa työhönsä liittyvää Lain opetuksia -nimistä blogia. Blogi käsittelee opetusta, ohjausta ja pedagogiikkaa eri näkökulmista, usein arkisten havaintojen ja kokemusten kautta.

Mielityinen opettaa muun muassa juridiikkaa johdon assistenttityön ja kielten koulutusohjelmassa. Hänelle blogi on ajattelun työväline ja paikka, jossa voi reflektoida omaa osaamistaan opettajana ja toisaalta tarjota oivalluksia kollegoille. Ensimmäinen postaus lähti maailmalle jo kuutisen vuotta sitten. Alkuvuosina tekstejä syntyi kymmeniä. Sittemmin blogi oli muutaman vuoden ajan tauolla, mutta viime aikoina kirjoittamistahti on tiuhentunut.

”Tavoitteenani on päivittää blogia kerran kuussa. En tosin viitsi ottaa kirjoittamisesta paineita, vaan kirjoitan fiiliksen mukaan. Ehkä aiheitakin löytyy spontaanimmin nyt, kun työnkuvani on hieman muuttunut ja olen alkanut ohjata myös ammatillisen opettajankoulutuksen puolella”, Mielityinen sanoo.

 

Blogi mukana matkalaukussa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Kerron tällä kertaa pienestä opetuskokeilusta: käytin pari viikkoa sitten legoja opetusvälineenä assistenttiopiskelijoiden hallinto-oikeuden kurssilla.” (blogissa: Valituksia legoista)

 

Lain opetuksia sai alkunsa vuonna 2010. Tiuhimmin tekstejä syntyi lukuvuonna 2011–2012, kun Mielityinen opetti Lapin yliopistossa ja matkusti säännöllisesti Helsinki–Rovaniemi-väliä. Tänä aikana kirjoittamisesta tuli keino prosessoida omaa elämää.

”En ollut oikein Helsingissä enkä Rovaniemelläkään, ja elin matkalaukkuelämää. Muistan, kun istuin Helsinki-Vantaalla sumuisena aamuna ja kirjoitin. Blogi oli varmaan jonkinlainen keino maadoittaa itseni; kirjoittaminen oli tapa olla jossain”, hän pohtii.

Blogitekstien aiheet kumpuavat Mielityisen omasta arjesta ja työn lomassa tehdyistä havainnoista. Karkeasti jaoteltuna tekstejä on kahdenlaisia. Monissa teksteissä pohditaan jotain yksittäistä tilannetta tai reflektoidaan opiskelijapalautetta tai muuta tekstikatkelmaa. Esimerkiksi uusimmassa tekstissä pohditaan Helsingin Sanomista poimitun sitaatin valossa, pitääkö opettajan rakastaa sitä, mitä hän opettaa.

”Tällaisissa teksteissä inspiraatiota ei tarvitse hakea kauaa, koska opettajan arjessa tapahtuu jatkuvasti valtavan paljon.” Yksittäisten tilanteiden pohdinnassa teksti ei myöskään paisu liian pitkäksi ja hankalaksi rajata, ja siitä ei tule Mielityisen sanoin ”valtamerta, jota pitäisi lähteä luotaamaan”.

Toiset tekstit ovat taas käsittelyltään selvästi henkilökohtaisempia, ja aiheet saattavat syntyä assosiaatioina vaikkapa kaunokirjallisuudesta. ”Blogin aihepiirien ei tarvitse olla mielestäni erityisen tiukasti rajattuja. Kyllähän blogin nimi rajaa jo sen, että en kirjoita siellä vaikkapa huonekasveista tai siitä, että koira järsi sohvan, vaikka tekstit sisältävätkin palasia omasta arjestani.”

 

Riittävän hyvä riittää

triangeli

”Olen aloittanut ja lopettanut monet tunnit tänä lukuvuonna soittamalla kuvan triangelia. Tuntien aikana olen kilautellut sitä työskentelytapojen vaihtuessa.” (blogissa: Kun triangeli soi )

 

Mistä Mielityinen löytää motivaatiota kirjoittamiseen, onhan hän myös työnsä puolesta jatkuvasti tekemisissä tekstien kanssa? Eikö blogikirjoittaminen tunnu ylimääräiseltä taakalta?

”En koe blogia missään nimessä taakaksi, vaan se on minulle väline oman työni ja asiantuntijuuteni kehittämisessä. Kirjoittamalla ikään kuin estän itseäni ajattelemasta liian yksipuolisesti.”

Mielityinen haluaa pitää bloginsa elossa siksi, että hän yksinkertaisesti pitää kirjoittamisesta. Blogikirjoittaminen on myös keino pitää yllä yleistajuisen kirjoittamisen ja ajattelemisen taitoa. Vaikka Mielityinen on suunnannut tekstit lukijoille, jotka jo tietävät pedagogiikasta jotain, hän pyrkii aina selkiyttämään ilmaisuaan. Hän pyrkii myös välttämään jargonia ja esimerkiksi lyhenteitä, jotka ovat tuttuja vain osalle lukijoista.

Kirjoittamiseen kohdistuvia paineita vähentää Mielityisen kokemuksen mukaan se, että ei vaadi itseltään liikaa ja suhtautuu kirjoittamiseen terveen järkevästi.

”Ajattelen niin, että jos joku lukee blogiani, se on jo plussaa. Jos joku ei lue, se ei ole miinus. Kaikkein pahinta on, jos sortuu niin sanottuun ei tästä tule mitään -ajatteluun tai omien tekstiensä vähättelyyn. Sellaista kannattaa ehdottomasti karttaa.”

Paineita vähentää osaltaan myös se, ettei editoi tekstiä liikaa. ”Editointi on toki tarpeen, jotta tekstiä saa tiivistettyä ja ajatusta kirkastettua, mutta liikaa ei kannata hioa. Itse julkaisen tekstini sitten, kun ne ovat riittävän hyviä.”

Entäpä miten Mielityinen neuvoisi aloittelevaa blogikirjoittajaa, jota mietityttää se, löytyykö aiheita tarpeeksi?

”Ota kynä ja paperi ja listaa mahdollisimman tarkasti, mitä olet tehnyt viimeisen viikon aikana. Selaa vaikkapa vanhoja sähköpostikeskusteluita tai pysähdy kuuntelemaan omia ajatuksiasi hetkeksi. Onko jokin ilostuttanut, mietityttänyt tai vaikkapa nolottanut viime aikoina? En saata uskoa, ettei aiheita löytyisi tällä tavoin”, Mielityinen kehottaa.

”Mielestäni ei ole aiheita, jotka eivät ole bloggaamisen arvoisia. Ehkä kyse on siitä, että osaa ikään kuin löytää ne impulssit omien ajatusten virrasta, ja tiedostaa, että jostakin ajatuksesta voisi syntyä teksti. Usein omat aiheeni syntyvätkin pienistä poikkeamista arjen tilanteissa, eräänlaisista varpusista olohuoneessa, jotka herättelevät katsomaan tilannetta vähän etäämmältä.”

 

 

Teksti: Laura Niemi

 

Blogitekstin kirjoittamisen lyhyt oppimäärä

Blogitekstin kirjoittamisessa – kuten kaikessa kirjoittamisessa – kaikki alkaa lukijan huomioimisesta. Mikä on tekstin ensisijainen kohderyhmä? Mitä tekstin oletettu lukija jo tietää tekstin aiheesta, ja mikä häntä kenties kiinnostaa? Onko tekstin asiat kerrottu siinä järjestyksessä, jossa lukija haluaa tietää ne?

Blogitekstin aiheen rajauksessa kannattaa muistaa periaate ”yksi teksti yhdestä aiheesta”. Yhdessä tekstissä ei tarvitse kertoa myöskään kaikkea, mitä aiheesta tietää. Jos sanottavaa tuntuu olevan paljon, voisiko tekstejä tehdä vaikkapa kaksi tai kolme?

Koska blogitekstit ovat verkkotekstejä, tekstin rakenteessa kannattaa muistaa verkon lainalaisuudet: ovatko kappaleet sen pituisia, että lukija jaksaa lukea ne myös mobiililaitteilla? Kulkeeko tekstin punainen lanka niin, että lukijan mielenkiinto pysyy yllä loppuun asti? Onko tekstin ohessa kuvia, väliotsikoita tai tekstinostoja, jotka elävöittävät luentaa?

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin kirjoittaa ilman paineita siitä, mikä itseä kiinnostaa, sillä innostus varmasti tarttuu myös lukijoihin. Lisäksi kirjoittamaan oppii lopulta oikeastaan vain kirjoittamalla ja harjoittelemalla sekä muita blogeja lukemalla. Harjoitus tekee mestarin!

Comments are closed.