Maksulliset palvelut tuovat vaihtelua perustyöhön

maksullisetpalvelut_webHaaga-Helian liiketalouden koulutusohjelma lähti viime syksynä mukaan tarjoamaan maksullisia palveluja. Hyvin onnistuneen hankkeen taustalla ovat koordinoinnista vastaava liiketalouden lehtori Heli Kortesalmi (kuvassa vasemmalla) ja opintovalmennuksesta vastaava opinto-ohjaaja Salme Rautiainen.

 

Kortesalmen ja Rautiaisen mielestä opintovalmennuksen myyminen yritysten työntekijöille on loistava idea. Miltä tahansa kouluttajalta tai konsultilta ei saa opintopisteitä ja vielä korkeakoulun opintopisteitä. Niistä voi yksittäisenäkin suorituksena olla hyötyä.

Opintovalmennuksen kohdeyrityksenä on Helsingin kaupungin taloushallintopalvelu. Lähes parikymmentä Talpan työntekijää suorittavat opintopisteitä avoimen korkeakoulun opiskelijan statuksella.

– Olin jo tarjousvaiheessa juttelemassa opetuksestamme. Koordinoin kurssit, hain niihin opettajat ja sovin aikatauluista. Projekti huomioitiin kokonaistyömäärässäni, eikä tähän ole hirveästi aikaa mennyt, Kortesalmi kertoo.

– Keväällä Talpalaisille tarjotaan kaksitoista ja syksyllä viisitoista opintopistettä. He voivat valita muitakin kursseja ja he saavat suorituksia myös näytöillä, Rautiainen kertoo.

Rautiaisen mukaan hän hyppäsi kelkkaan riskillä, sillä projekti tuli perustyön päälle ylityöksi. Hän halusi kuitenkin lähteä mukaan.

– Tällainen aikuispuolen hanke vaikutti kiinnostavalta. Menin jo vähän ärähtämäänkin, että on se kumma, ettei näihin hankkeisiin opona pääse, Rautiainen nauraa.

Rautiainen kokee, että opintovalmentajana hänellä on suuri vastuu porukan etenemisestä ja hyvinvoinnista. Erilaiset elämäntilanteet ja aiemmista opiskeluista vierähtänyt aika tuovat haasteita niin opintovalmentajalle kuin opiskelijoille itselleen.

 

Onnistuneet projektin reseptinä toimiva yhteistyö

 

Projektin onnistumista ovat auttaneet Kortesalmen ja Rautiaisen yhteiset viikkopalaverit, tarkka etukäteissuunnittelu ja mahdollisuus ratkoa ongelmatilanteita yhdessä.

– Tämä on ollut todella kivaa ja olemme koko ajan kulkeneet käsi kädessä. Onneksi minulla on ollut Salme työparina. Yksin olisin unohtanut varmaan puolet, enkä olisi tajunnut, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, Kortesalmi nauraa.

– Hyvä työpari on näissä projekteissa tärkeä ja se, että roolit ovat erilaiset. Olemme myös tarttuneet heti ongelmatilanteisiin ja pähkäilleet niitä yhdessä, Rautiainen lisää.

Kortesalmi kiittää myös mukana olleita opettajia: Heidi Thémania, Kati Selveniusta, Arto Talmoa ja Jussi Hannia. He ovat heittäytyneet mukaan uuteen, maksullisten palvelujen ajatteluun ja suostuneet opettamaan mutinoitta myös viikonloppuisin.

Jokainen sai vaikuttaa aikatauluihin, valita esimerkiksi opettaako lauantaina aamusta vai illasta.

– Itse esimerkiksi ideoin, että menen Talpan tiloihin kolmeksi päiväksi pitämään ohjauskeskustelut. Muutenhan keskustelut oli pitänyt pitää työpäivän päätteeksi täällä Pasilassa, Rautiainen kertoo.

 

Lisää opettajia mukaan

 

Yrityskoulutus saatetaan mieltää haastavaksi ja opettajia on joskus vaikea saada mukaan. Pelätään, että maksullisissa palveluissa opettaminen on jotenkin erilaista ja ammattilaisille opettamista saatetaan jännittää.

– Ehkä se liittyy itseluottamukseen. Jos opetustaidot riittävät tutkintopuolella opettamiseen, riittävät ne myös muualla. Opettajalla on aina vahvempi ammatin teoreettinen pohja, Rautiainen vakuuttaa.

Opetus on samanlaista kuin perusopetuksessa yrityksen toiveet tietenkin huomioiden. Ryhmät ovat pienempiä ja toisensa tuntevassa ryhmässä henkikin on hyvä.

– On tässä itsekin joutunut välillä ammatillisesti epämukavuusalueelle, mutta kun siitä selviää, on se todella palkitsevaa, Rautiainen sanoo.

 

Teksti ja kuva Kati Laitinen

 

Comments are closed.