Miten ruokaa ja viiniä yhdistetään: Kevyt kesäherkuttelu – Salaatit ja viini

Salaatit voidaan erittäin karkealla jaolla luokitella kolmeen pääryhmään: vihersalaatit, kasvis- ja juuressalaatit sekä pastalle tai muulle vastaavalle pohjalle tehdyt salaatit.

couscous_kesa

 

Kevyimpiä näistä ovat vihersalaatit, jotka valmistetaan tuoreista lehtisalaateista. Tuoreen salaatin maku on hieman karvas, joten viiniltä vaaditaan pirteää hapokkuutta. Tosin vihersalaatin kanssa tarjotaan usein etikkaa ja öljyä sisältäviä kastikkeita, joiden tarkoituksena on vähentää salaatin karvautta. Samoin salaattien kastikkeissa käytetään melko runsasti suolaa. Tällöin viini saa edelleenkin olla pirteän hapokasta, mutta huomioon tulisi ottaa myös öljyn tuoma raskaus. Öljyn määrä on usein kuitenkin niin pieni, että kevyet viinit riittävät, sillä itse salaatti ei juuri raskautta viiniltä vaadi. Mikäli salaatissa on kuitenkin käytetty myös lihaa tai kalaa, niin tällöin viinin tulee olla keskitäyteläinen.

Kasvis- ja juuressalaatit ovat luonteeltaan jo hieman ruokaisampia. Niissä käytetään monesti erilaisia palkokasveja, tai raastettuja tai kypsennettyjä juureksia (esim. perunasalaatti). Näiden salaattien kastike on monesti samantyyppinen kuin vihersalaateilla; pääraaka-aineina ovat etikka, öljy ja suola.

Suomessa on suosittua valmistaa perunasalaatti majoneesikastikkeella, joka vaatii viiniltä enemmän runsautta.

Juures- ja kasvisalaatit viihtyvät keskitäyteläisten, raikkaan hapokkaiden ja hedelmäisten viinien parissa. Tämän tyyppiset salaatit ovat hyvin tyypillisiä keskieurooppalaisessa keittiössä, joten viinivalinta kallistuu luonnollisesti sille suunnalle. Esimerkiksi saksalaiset, raikkaan hapokkaat ja puolikuivat valkoviinit ovat hyviä vaihtoehtoja tämänkaltaisten salaattien kanssa.

Pasta-, riisi-, couscous- tai muulle vastaavalle pohjalle tehdyt salaatit ovat jo hyvin ruokaisia. Yleensä tällaiset salaatit sisältävät myös leikkeleitä (kinkkua, makkaraa), kypsennettyä kokolihaa, kalaa tai äyriäisiä. Salaatin perusraaka-aine (esim. pasta) on itsessään melko neutraalin makuinen, tuoden salaattiin vain runsautta tärkkelyksen muodossa. Näille salaateille sopivat hyvin kevyemmät punaviinit, joissa saa olla myös happoja. Esimerkiksi monet italialaiset, keskitäyteläiset viinit ovat hyviä valintoja.

 

Suositusviinit

  • vihersalaatit: pinot blanc
  • kasvissalaatit: pk. riesling
  • pastasalaatit: valpolicella

 

 

Teksti Risto Karmavuo
Kuva Shutterstock

 

Comments are closed.

Comments are closed