Lineaarinen tv − katoavaa kulttuurihistoriaa

”Lineaarinen televisio tulee loppumaan kymmenen vuoden sisällä”, totesi Yleisradion (Yle) viestintäpäällikkö Mika Ojamies haaga-helialaisten Yle-vierailulla syyskuussa. Lineaarisella tv:llä tarkoitetaan perinteistä tv:tä, josta eri kanavat lähettävät ohjelmia pitkin päivää.

Minun perheessäni perinteistä tv:tä ei ole katsottu enää yli vuoteen. Television virkaa toimittaa perheen teineille nykyään YouTube. Pitkät elokuvat nuorempi valitsee Netflixistä, konservatiivisempi esikoinen puolestaan vannoo jo lähes antiikkiselta tuntuvan dvd:n nimeen. Minun ohjelmanälkäni – silloin harvoin, kun mitään on aikaa katsoa – taas tyydyttää mitä parhaimmin Yle Areena ja Ruutu.fi.

Verratessani perheeni television katselutapoja ystäviini ja työtovereihini olen välillä pohtinut, olemmeko edelläkävijöitä vai kummajaisia. Sen verran yleistä perinteisen tv:n katsominen tuntuu vielä olevan. Siksi Ojamiehen toteamus oli minusta kiinnostava.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan suomalaiset katsoivat vuonna 2010 televisiota keskimäärin 2,12 tuntia vuorokaudessa. Se oli melkein puoli tuntia enemmän vuonna 1987. Tarkemmat luvut kuitenkin kertovat, että nuoriso on vähentänyt tv:n katselua näinä vertailuvuosina, kun taas seniorit viettivät ansaittuja eläkepäiviään reilun vartin verran enemmän tv:n ääressä kuin parikymmentä vuotta aiemmin. Kun vielä ottaa huomioon Suomen väestön tulevan rakennemuutoksen sekä kasvuvauhdin, joka digitalisaatiolla on ollut muutamana viime vuotena, Ojamiehen kommentti tulevaisuudesta tuntuu varsin perustellulta.

Ojamiehen kommentti ei kuitenkaan ole erityisen uusi. Yle Internetin palvelupäällikkö Kari Haakana kirjoitti kaksi vuotta sitten blogissaan, että Netflixin toimitusjohtaja Reed Hastings oli povannut Helsingin Sanomien haastattelussa niin lineaarisen tv:n kuin tv-kanavienkin katoavan. Tilalla olisi ”sovellus, jota klikataan lukulaitteessa tai kännykässä.” Aikaisimmillaan tv-kanavien kuolema olisi mahdollista niinkin pian kuin vuonna 2018.

Vaikka digitalisaatio tuntuu tehneen muutamana viime vuonna aimo harppauksia, tv-kanavien katoaminen kolmen vuoden sisällä tuntuu silti kovin pikaiselta. Yleisradio on kuitenkin jo selvästi varautumassa tulevaan. Kolmisen viikkoa sitten Ylen verkkosivuilla julkaistussa artikkelissa Ojamies kirjoittaa, että Yle lisää panostuksia verkkosisältöihin,
-palveluihin ja jakeluun. Yhtiö myös ”vahvistaa yhteiskunnallista rooliaan digitaalisuuden mahdollisuuksien edistäjänä”.

Lineaarisen tv:n jo hylänneenä kuluttajana odotan mielenkiinnolla, mitä Ylen tuore linjaus käytännössä tarkoittaa.

Posted in Uncategorized | Comments Off on Lineaarinen tv − katoavaa kulttuurihistoriaa

Moniosaaminen – uhka vai mahdollisuus?

Moniosaajat ovat yleistyneet monella alalla. Moniosaajalla tarkoitetaan henkilöä, joka hallitsee alallaan useamman eri työtehtävän ja pystyy osaamisensa avulla korvaamaan useammankin työntekijän. Moniosaajat ovat yleistyneet myös media-alalla. Kaukana ovat ne ajat, jolloin tv-insertin tekoon lähetettiin toimittaja, kuvaaja, äänitarkkailija ja tuottaja. Median kultavuosina tuotantoryhmällä saattoi olla jopa oma autonkuljettaja.

Moniosaamisen taustalla on digitalisoituminen ja mediatalojen säästöpaineet. Työntekijöistä yritetään saada enemmän irti, ja on helppoa siirtää useita työtehtäviä yhden henkilön vastuulle, jos hän hallitsee useamman osa-alueen. Moniosaaja voi jutun kirjoittamisen ja haastattelujen lisäksi esimerkiksi videokuvata ja editoida. Tekniikka on myös mahdollistanut sen, että yksi henkilö kykenee selviytymään useammasta tehtävästä. Käytännössä on helppoa tuottaa tv-insertti pelkällä älypuhelimella

Olen itse saanut työskennellä toimittajana monimediatoimituksessa. Tein journalistista sisältöä televisioon, radioon ja verkkoon. Saatoin tehdä yhden päivän aikana vajaan kahden minuutin tv-insertin (haastattelut, kuvituskuvat ja editointi), josta versioin radiouutisen ja artikkelin verkkoon. Työ oli mielenkiintoista ja opettavaista, mutta kiire korostui usein monimediatyövuoroissa. Kiireessä ajattelutyölle jää vähemmän aikaa ja mutkia on pakko suoristaa. Useimmiten se myös tarkoittaa sitä, että faktoja ei ehdi tarkistamaan perinpohjaisesti ja joutuu luottamaan liikaa haastateltavien sanomisiin.

Itse ainakin koin, että journalismin taso laski monimediatyövuoroissa. Jouduin haastattelujen aikana keskittymään tekniikan toimivuuteen, kuvalliseen ilmaisuun sekä haastateltavan vastauksiin. Oli vaikea haastaa ja esittää kysymyksiä haastateltavalle, koska en pystynyt täysin keskittymään vastauksiin. Usein editointivaiheessa huomasin, että olisi pitänyt tehdä jatkokysymys johonkin vastaukseen.

Laajasta osaamisesta on ehdottomasti myös hyötyä toimittajalle. Jos sinulla on kokemusta videokuvauksesta, editoinnista tai valokuvauksesta, pystyt hyödyntämään tietämystäsi journalistisessa työssä. Esimerkiksi tv-insertin käsikirjoituksen on istuttava kuvamateriaalin kanssa yhteen, mutta se ei kuitenkaan saa olla liian päälle liimattua. Pystyt ohjaamaan videokuvaajaa kuvituskuvien kuvaamassa, jotta kuvat tukevat sinun käsikirjoitusta ja helpottavat editoijan työtä. Mielenkiintoisen tv-insertin tuottaminen vaatii kaikkien osapuolien yhteistyötä, ja silloin on hyötyä, jos ymmärrät toisen työtä.

Posted in Uncategorized | Comments Off on Moniosaaminen – uhka vai mahdollisuus?

Saara Jantunen opettaa tunnistamaan informaatiosodan muodot

Sotatieteen tohtori Saara Jantunen julkaisi lokakuussa esikoisteoksensa Infosota, joka käsittelee sosiaalisessa mediassa käytävää informaatiosotaa Venäjän ja lännen välillä. Jantunen vieraili puhumassa aiheesta Haaga-Helia ammattikorkeakoulun toimittajaopiskelijoille.

Kirjan julkaisemisen jälkeen Jantunen on ollut paljon esillä mediassa niin myönteisessä valossa kuin kritisoijien haukkumana.

Kritisoijat muun muassa syyttävät Jantusta itseään informaatiosodan käymisestä. Jantusen tarkoitus on kuitenkin tutkijana tuoda ihmisten tietoisuuteen tilannekuva ja ymmärrys informaatiosodasta, joka on todellisuutta. Informaatiosodalla on monia muotoja. Jantunen opettaa tunnistamaan niitä.

Informaatiosodankäynnin keinoja ovat muun muassa sivustot, jotka saattavat päällepäin näyttää asiallisilta, mutta sisältävät todellisuudessa tarkoitushakuista propagandaa. Sivuston sisällöstä esimerkiksi 85 % saattaa olla asiallisia uutisia, mutta loppu onkin kaikkea muuta. Suomessa tällaisia ovat esimerkiksi Vastavalkea- ja Mv-lehti -sivustot.

Sosiaalisen median valeprofiilit taas jakavat edellä mainittujen propagandasivustojen linkkejä ja muuta tavoitteellista väärää tietoa.

Venäjällä toiminta on niin pitkälle vietyä, että Pietarissa on oma toimitalo trolleille. Toimintaa pyörittävässä yrityksessä työskentelee yli 600 henkilöä, jotka syöttävät internetiin harhaanjohtavaa ja väärää tietoa. Euroopan unionilla sen sijaan on kahdeksan hengen osasto torjumaan kyseistä toimintaa.

Jantusen mukaan Suomessa trollaamisen taso ei ole niin korkea kuin Venäjällä. Tyypillisestä valeprofiilista kertoo sen alhainen seuraajamäärä ja lyhytaikaisuus: joku luo tunnuksen nopeasti, haalii muutaman kaverin seuraajakseen ja alkaa toteuttaa tehtäväänsä. Tällainen ei saa suurta vaikutusta aikaan.

Sen sijaan Venäjällä joukko sosiaalisen median valeprofiileja saattaa esimerkiksi päivittää täsmälleen saman sisällön linkkeineen samaan aikaan, jolloin se nousee Venäjän suosituimman hakukonesivuston, Yandexin, etusivulle yhdeksi jaetuimmista uutisista. Runsaasti huomiota saanut (epäaito) uutinen otetaan tosissaan.

Informaatiosodan olemassaolon hyväksyminen ja tunnistaminen on hyödyllistä kenelle tahansa, mutta erityisesti toimittajille. Jantusen mielestä tutkijoiden lisäksi toimittajien vastuulla on totuudenmukaisen tilannekuvan tuominen ihmisten tietoisuuteen.

Toimitukset ovat kiireisiä, uutistahti on kova ja tutkiva journalismi ahtaalla. Mutta näistä älköön tingittäkö: lähdekritiikki, puolueettomuus, luotettavuus.

 

8.12.2015 korjaus: politiikasta.fi ei ole propagandasivusto vaan sivusto, jolta propagandasivustot kopioivat legitiimiä materiaalia omille sivuilleen.

Posted in Uncategorized | Comments Off on Saara Jantunen opettaa tunnistamaan informaatiosodan muodot

Sarjayrittäjä Ilkka Lavas kehottaa astumaan muutoksen kärkeen

Improve Median Ilkka Lavas on pitkän linjan yrittäjä. Hän sai Etelä-Suomen Nuori yrittäjä-palkinnon vuonna 2009 ja nyt 36-vuotiaalla miehellä on takanaan jo parikymmentä vuotta yrittäjäkokemusta. Ensimmäinen yritys teki asiakkaille verkkosivuja. Lavas on kirjoittanut kolme yrittäjyyttä käsittelevää kirjaa ja toiminut useassa it-alan ja viestinnän yrityksessä. Vuodesta 2012 lähtien hän on myös omistanut City-lehden, joka nykyään ilmestyy lähinnä verkossa ja mobiilissa.

Lavas on ollut mukana koko sen ajan, jolloin suomalainen ja kansainvälinen mediakenttä on muuttunut ratkaisevasti. Median murroksesta on puhuttu paljon samoin kuin tarpeesta löytää uusia ansaintalogiikkamalleja perinteisen printtilehden mainostajista ja tilaajista koostuvan tilalle. Mediayhtiöissä on yt-neuvotteluja ja isot mediakonsernit raportoivat laskevista tuloksista. Lavas kuitenkin näkee uuden toimintaympäristön pikemminkin mahdollisuutena kuin uhkana. City-lehdessä on hänen omistajakaudellaan toteutettu esimerkiksi Adidaksen sponsoroima artikkelisarja kaupunkikulttuurista. Parhaimmillaan City-lehden sivuilla on ollut yli 800 000 kävijää. Myös verkossa voi Lavasin mukaan julkaista kiinnostavia pitkiä juttuja ja kaupallisen maksajan mukanaolo ei sinänsä estä laadukasta verkkojournalismia.

”Kaupallinen sisältö mediassa ei häiritse, jos se on omien intressien mukaista”, sanoo Lavas. Hänen mukaansa lukijaa ei kuitenkaan pidä huijata. Jos jutulla on maksaja, se pitää reilusti kertoa heti. Lavas on havainnut, että myös sponsoroitu sisältö saa jakoja, mikäli se on laadukasta ja lukijoita kiinnostavaa. Kilpailu on kuitenkin kovaa ja markkinoilla on monta toimijaa. Lavas ei puhu brändiuskollisuudesta eikä edes tottumusten rakentamisesta. Hänen näkemyksensä on se, että yleisö on lunastettava aina uudelleen.

”Median pitää olla mediassa sisällä, näkösällä”, sanoo Lavas. Menestyminen edellyttää sitä, että pystytään tuottamaan uniikkia sisältöä ja säilyttämään oma fokus. ”Media on brändi, jota pitää markkinoida”, tiivistää Lavas. Hän uskoo, että ihmiset ovat tulvaisuudessakin valmiita maksamaan laadukkaasta mediasisällöstä. Myös Suomesta käsin voi ponnistaa maailmalle, jos näkee median murrokseen sisäänrakennetun globaalin mahdollisuuden.

Improve Median ideana on toimia suomalaisen mediakentän omana mainosverkostona, joka kohdentaa median ja mainonnan sisältöjä yleisölle. Myös median sisällä voi olla osayleisöjä, joille kannattaa kohdentaa sekä mainontaa että journalistista sisältöä. Lavas kehottaakin synnyttämään jatkuvasti uusia kilpailuetuja yhteistyön ja verkostoitumisen kautta.

”Muutosvastarintaan ei kannata haaskata aikaa. On parempi pyrkiä muutoksen kärkeen”, sanoo Lavas.

Posted in Blogit, Facebook, Journalismin tulevaisuus, Sosiaalinen media, Uncategorized | Comments Off on Sarjayrittäjä Ilkka Lavas kehottaa astumaan muutoksen kärkeen

On aika suuntautua digitaalisesti

Me journalismin opiskelijat olemme tottuneet kuulemaan, kuinka printtimedia on kuolemassa ja digilehdet valtaavat alan. Yritysten digitalisoituminen on kuitenkin välttämätöntä melkeinpä alalla kuin alalla, jos mielii menestyä yrityksenä.

”Digitaalisuus” sanana saattaa monen korvaan kuulostaa it-alaan liittyvältä termiltä. Tiina Laiho kertoi luennollaan Haaga-Heliassa 30.9, että digitaalisuudella tarkoitetaan digitaalista transformaatiota, joka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti koko yrityksen liiketoimintaan. Digitaalinen transformaatio muuttaa yrityksen strategiaa ja liiketoimintamalleja sekä vaatii uudenlaisia prosesseja ja uudenlaista johtamista. Digitaalinen transformaatio koskettaa koko henkilöstöä ja tämä on mahdollisesti se hidastava tekijä digitalisoitumisessa. Vanhojen konkarien työtapoja ja ajattelumalleja voi olla hidasta muuttaa. Suomella olisi erinomaiset valmiudet maana digitalisoitua ja menestyä, mutta valitettavasti olemme monia muita maita jäljessä. Työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteen mukaan pk-yrityksistä vain kahdeksan prosenttia on digitaalisesti suuntautuneita.

Tulevaisuuden yritykset

Laiho mainitsi luennollaan, että tällä hetkellä nousevat, tulevaisuuden suuret yrityksen ovat digitaalisuuden lisäksi yrityksiä, jotka eivät omista tai myy konkreettista tavaraa. Nämä yrityksen myyvät palveluja ja tätä kautta kustannuksetkin pysyvät pienempinä. Tulevaisuuden suuria yrityksiä ovat mm. Airbnb, Uber ja Snapchat.

Uber hienoa

Yhdysvaltalainen yritys Uber aloitti toimintansa Suomessa viime vuoden lopussa. Yrityksen toiminnan laillisuudesta on ollut paljon keskustelua, mutta palvelukonseptina Uber on onnistunut. Uber ei kevennä lompakkoa yhtä paljon, kuin perinteinen taxi ja palautteen anto kulkee molempiin suuntiin. Asiakas antaa arvion kuljettajasta ja kuljettaja asiakkaasta. Runsaasti huonoja arvosteluja kerännyt kuljettaja poistetaan Uber:n kuljettajalistoilta ja ”huonoa” asiakasta ei oteta enää kyytiin.

Perinteisten taxien olisi nyt aika keksiä jokin valttikortti menestyäkseen. Laiho mainitsi luennollaan, että taxeihin on ideoitu asennettavaksi mm. ilmanlaadun mittareita. Tulevaisuuden menestyvän yrityksen salaisuus voisikin olla toimialojen yhdisteleminen teknologiaan hyödyntäen.

Posted in Uncategorized | Comments Off on On aika suuntautua digitaalisesti

Luitko päivän uutiset?

Kaiken aikaa nopeutuvassa arjessa perinteiset käsitykset uutisesta joutuvat uuden tarkastelun alle. Ihmiset seuraavat uutisia, joita eivät välttämättä valitse kaiken näkevät ja tietävät toimittajat, vaan uusien applikaatioiden avulla uutiset voi kustomoida itselleen mieluisiksi tai niitä on poiminut oma lähipiiri valmiiksi Facebookin seinälle.

Uutiset, ennen kaikkea Yleisradion uutiset, on ainoita instituutioita, jotka puhuttelevat yleisöään ainakin ideaalitasolla, yhtenäisenä kansana. Onko enää olemassa uutisia, jotka jokaisen pitäisi tietää? Onko millään medialla olemassa yhtenäistä yleisöä, jonka tarpeita voi tyydyttää samalla sapluunalla? Onko sillä väliä, kiinnostavatko uutiset, jos ne katsotaan niin tärkeiksi, että niistä pitäisi tietää, kiinnosti tai ei?

Sivistävä media

Ylen asiakkuuspäällikkö Annika Ruoranen kertoi luennollaan Haaga-Heliassa 23.9 kuinka tutkimukset ovat osoittaneet ihmisten käsittävän uutisen hyvin eri tavoin. Uutinen saattaa olla kaverin saama koiranpentu, eikä kansakuntaa ravisteleva talousahdinko tai pakolaiskriisi. Pelkkinä numeroina Ylen puoli yhdeksän uutisia saattaa seuratavielä mukava määrä suomalaisia, mutta lähempi tarkastelu osoittaa, että katsojien keski-ikä on 65 vuotta.

Ylellä on lain( http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931380 ) velvoittama tehtävä tukea kansanvaltaa ja vahvistaa suomalaista kulttuuria sekä näyttää monipuolinen ja monikulttuurinen kuva maailmasta. Sen tehtävä ei ole siis muiden medioiden tapaan vain saada lukijoita, vaan antaa valmiudet kansalaisena toimimiseen. Toisin kuin muut mediat, Yle ei siis voi tehdä valintaa yleisönsä rajaamisesta eläkeläisiin.

Ylen suuri haaste on saavuttaa eri yleisöt luopumatta journalistisesta laadusta ja tarjota tietoa, joka mahdollistaa aktiivisen toimimisen omassa elämässä ja ympäristössä. Jos Yle ei tavoita kansalaisia 65 ikävuoden alapuolelta ja jos sen tuottama sisältö ei vastaa sille osoitettua tehtävää, ei sen olemassaolo ole perusteltu.

Miksi tämä on tärkeää? Miksi tämä on uutinen? 

On olemassa asioita, jotka koskettavat vääjäämättä jokaista enemmän tai vähemmän suoraan. Vain ihmiset, joilla on tietoa, pystyvät tekemään perusteltuja valintoja ja toimimaan demokratiassa. Uutisen määritelmää on hyvä miettiä, kyseenalaistaa ja tutkia. Tärkeää olisi tehdä tämä valintaprosessi ihmisille läpinäkyväksi: Miksi tämä koskettaa sinua? Miksi olisi tärkeää, että ymmärrän tämän? Miten tämä globaali uutinen vaikuttaa minun arkipäivääni? Miten minä voin vaikuttaa?

Journalistit eivät välttämättä ole sen pätevämpiä tekemään uutisten valintaa kuin moni muukaan, mutta heillä on vastuu pohtia näitä valintoja.

Uutiset ja media tarjoavat kuvan maailmasta, jonka perusteella teemme valintoja, jotka vaikuttavat omankin napamme ulkopuolelle. Vaalitulosten jälkeen puhuttiin paljon erilaisista informaatiokuplista, joissa ihmiset elävät. Oma some-ympyrä ei ollutkaan kattava otanta Suomesta.

Kuten Ylen asiakkuuspäällikkö Ruoranen tähdentää: Journalistin tehtävä on muistaa, että yleisö ei ole sama kuin sinä.

 

Posted in Uncategorized | Comments Off on Luitko päivän uutiset?

Tilastodataa ja tiedonkeruuta − mihin media tarvitsee tutkimustyötä?

Kirjoituskone edessä ja pressikortti hatussa. Tämä kuva piirtyy usein mieleen miettiessä sitä, millaista toimittajan työ oli ennen sosiaalista mediaa, tietokoneita tai edes edullista R-kioskin kahvia. Moni alaa tuntematon iltapäivälehden lukija voi helposti luulla toimittajan työn olevan vielä nykyisinkin enemmissä määrin haastattelujen perässä juoksemista ja kevyttä kirjoittelua. Enää pelkkä hyvä ja nopea kirjoitustaito ei kuitenkaan riitä, vaan toimittajan tulee yhä enemmän ymmärtää mediaa ja sen kuluttajia. Tutkimustyö on tullut yhä tärkeämmäksi osaksi alati muuttuvaa mediaa ja toimittajan arkea.

Haaga-Heliassa 23.9 luennoimassa käynyt Ylen Uutis- ja ajankohtaisohjelmien asiakkuuspäällikkö Annika Ruoranen avasi opiskelijoiden silmiä sille, kuinka paljon tutkimustyötä artikkeleiden ja ohjelmien eteen oikeastaan tehdään. Asiaan perehtyneet henkilöt ja toimittajat seuraavat tiuhaan tahtiin television katsoja- ja radionkuuntelulukuja, sekä pohtivat ohjelmien ja artikkeleiden kohderyhmiä. Aivan oma maailmansa on kuitenkin verkko, jossa seurantaa tapahtuu useamman kerran päivässä, jopa muutaman minuutin välein.

Työ jatkuu vaikka juttu on valmis
Nykyisin toimittaja ei voi huokaista helpotuksesta ja lähteä tauolle kun juttu on julki, vaan työ jatkuu julkaisun jälkeenkin. Toimittajan täytyy hoitaa vielä niin sanottu jälkipeli, eli seurata lukukertoja ja artikkelissa käytettyjä lukuminuutteja. Jos juttua ei lueta, kannattaisiko otsikko vaihtaa? Löytäisivätkö lukijat jutun paremmin, jos artikkeli olisi nostettu etusivulle? Muun muassa näitä kysymyksiä toimittajat joutuvat pohtimaan päivittäin muun työn ohessa.

Mutta miksi lukuja seurataan ja tilastojen tekoon käytetään niin huomattava määrä työaikaa ja henkilöstöresursseja?

Nykyisin mediat joutuvat käymään yhä kovempaa kamppailua lukijoiden huomiosta. Menestyksen salaisuus löytyykin usein juuri yleisön ymmärtämisestä. Aivan kuten Ruoranen luennossaan mainitsi: ”Yleisö ei ole kuin sinä”. Jokaisella meistä on erilainen tapa kuluttaa mediaa, lukea uutisia ja käyttää sosiaalista mediaa. Tämä kaikki tarkoittaa hyvin monta erilaista kohderyhmää ja ajattelutapaa, jotka toimittajan täytyy ottaa työssään huomioon.

Toimittajan tulee seurata maailmaa
Onneksi toimittajan ei tarvitse tehdä kaikkea itse, vaan yleisön ymmärtämiseen löytyy siihen perehtyneitä asiantuntijoita.

Asiakkuuspäällikön työssään Annika Ruoranen mainitsee yhdeksi tavoitteekseen saada toimittajat ymmärtämään median muutoksen merkityksen käytännön työhön. Kysymys kuuluukin, miksi media muuttuu ja mitä se merkitsee toimittajille. Missä asioissa ja toimintatavoissa tulee olla läsnä ja miksi?

Yksiselitteistä vastausta on kuitenkin vaikea antaa, sillä muutosta tapahtuu koko ajan, juuri nytkin. Kahvikupillisen aikanakin maailma muuttui taas hieman, joten paikoilleen ei saa jäädä. Jotta artikkelit saataisiin kohdennettua oikealle yleisölle, tulee lukijaa ymmärtää. Ja tämä kaikki onnistuu ainoastaan laadukkaan tutkimustyön seurauksena. Tutkimustyöllä on nykyisin oma tärkeä paikkansa osana muuttuvaa mediaa.

Posted in Uncategorized | Comments Off on Tilastodataa ja tiedonkeruuta − mihin media tarvitsee tutkimustyötä?

TIEDOSTA TAIDETTA – TIEDON VISUALISOINTI

Tietoyhteiskunta, infoähky, tietotulva – tuttuja sanoja kaikille, sillä nykyinen maailma on tietoa pullollaan. Tietoa tursuaa niin televisiosta, lehdistä kuin netistäkin ja jollain tavalla se olisi otettava järkevästi haltuun.

Yksi kuva vastaa tuhatta sanaa

Tiedon visualisoinnin tavoitteena on auttaa käsittelemään, analysoimaan ja esittämään erityisesti määrältään suurta tietoa, raakadataa. Yksinkertaistettuna se on väline ymmärryksen lisäämiseen.

Tieto tulee ymmärrettävämmäksi, kun sitä havainnollistaa visuaalisesti esimerkiksi tilastokäyrien, aikajanojen ja karttojen avulla. Pelkän tekstin perusteella saattaa olla vaikea hahmottaa asioiden välisiä suhteita, kun taas hyvä visualisointi ymmärretään usein luonnostaan.

Tiedon visualisointi auttaa viestin kiteyttämisessä ja parhaimmillaan se antaa uusia näkemyksiä muutoin vaikeaksi koettuun asiaan.

Erotu tiedon tulvasta

Tiedon visualisoinnilla voi

– erottua tiedon tulvasta
– helpottaa ymmärrystä
– luoda tarinallisuutta ja elämyksellisyyttä.

Hyvä visualisointi nostaa olennaisen esiin ja kenties houkuttelee tiedon ääreen satunnaisenkin lukijan perehtymään tarkemmin siihen, mistä jutussa oikein onkaan kyse. Erityisesti netissä olevat visualisoinnin vuorovaikutteiset versiot, joihin pystyy itse tekemään hakuja, antavat käyttäjille mahdollisuuden perehtyä asiaan pintaa syvemmälle.

Visualisoinnin tehtävä ei ole tuottaa kuvia

Visualisointi ei tietenkään saa olla itsetarkoitus eikä sen lähtökohtana pidä olla näyttävyys vaan tietoa parhaiten palveleva esitystapa. On turha tehdä graafia, jos asia on helpommin selitettävissä sanoin. ”Jos graafikko ei itse täysin ymmärrä esitettävää tietoa, on melko hyvä veikkaus etteivät lukijatkaan sitä tule ymmärtämään”, arvioi Nigel Holms. Ja Ben Schneiderman puolestaan kiteyttää: ”Visualisoinnin tehtävä on tuottaa ymmärrystä, ei kuvia.”

Infoa infografiikasta

Tiedon visualisoinnin synonyyminä käytetään usein termiä infografiikka, joka kuitenkin on käsitteenä laajempi: se sisältää graafisten elementtien lisäksi tekstiä ja usein muutakin kuvitusta. Niin tai näin: ihminen muistaa 10% kuulemistaan asioista, 20% lukemistaan asioista mutta 80% näkemistään ja tekemistään asioista. Visuaalisuus ei siis tosiaankaan ole yhdentekevää!

Lopuksi tilastojen voimaa

Perinteinen tapa suodattaa isosta tietomäärästä johtopäätöksiä ja oivalluksia on laskea raakadatasta erilaisia tilastollisia tunnuslukuja. Tilastothan ovat nykyään mukana kaikkialla elämässä, TV:ssä, lehdissä, netissä. Kun perehtyy tilastolliseen lukutaitoon, avautuvat asiat laajemmalti ja eri tavoin. Eikä tilastotiede ole lainkaan kuivaa, väittää yliopistonlehtori, dosentti Kimmo Vehkalahti, joka on opettajana Johdatus yhteiskuntatilastotieteeseen –verkkokurssilla.

Tutustuin Kimmoon heinäkuisella Andorran patikointimatkalla ja hänet tuntien väittämä on helppo uskoa. Kimmon mukaansatempaava olemus sai nimittäin minutkin kiinnostumaan tilastoista ja niinpä osallistun tähän kaikille avoimeen TILASTOMOOC2015 –opetukseen, joka alkaa 3.9.2015. Opintopistesuoritusta en tosin tavoittele ellei kiehtova aihe sitten vie täysin mennessään…

(Kirjoittajan lisäys: tein alkuperäisen tekstin jo 2.9. mutta teknisistä ongelmista johtuen sain sen julkaistuksi vasta nyt, Tilastomoocin jo alettua.)

Posted in Uncategorized | Comments Off on TIEDOSTA TAIDETTA – TIEDON VISUALISOINTI

Printti-, digi- vai printtidigijournalismi

Olen vannoutunut printtimedian kannattaja. Mikäli havahdun aamuyöllä postiluukun kolinaan, jatkan uniani entistä tyytyväisempänä sillä tiedän, että muutaman tunnin kuluttua voin kahistella musteentuoksuista sanomalehteä. Kera kahvin.

Journalismin opinnot houkuttelivat minua lapsuudessani juuri sen vuoksi, että halusin sanomalehtitoimittajaksi. Kuitenkin jo siinä vaiheessa kun hain journalismin koulutusohjelmaan Haaga-Heliaan olin hylännyt printin tulevaisuuden työpaikkana – levikkien lasku, digijournalismin nousu ja taloudelliset vaikeudet saivat minutkin kääntämään kelkkani. En kuitenkaan hylännyt unelmaani työstä journalismin parissa.

Leia Median Valtteri Halla kävi luennoimassa meille Haaga-Helian opiskelijoille 26.8. digijournalismin tulevaisuuden näkymistä. Mielenkiintoista Hallan esityksessä oli esimerkiksi se, että lehden toimittaminen syrjäisemmillä seuduilla asuville tilaajille voi maksaa vuodessa jopa 600 euroa. Vuositilaus maksaa noin puolet vähemmän. Kannattavaa bisnestä?

Yksi kannattavampi vaihtoehto voisi olla Leia Median ideoima ratkaisumalli: printin sijaan asiakkaalle toimitetaan tabletti, liittymä ja päivittäinen digilehti samaan hintaan, kuin perinteinen sanomalehden tilaus tulisi maksamaan. Sopimus kestää kaksi vuotta. Näin lehtitalot saavat pysyvän tilaajan kahden vuoden ajalle sekä kustannuksiltaan edullisemman ratkaisun toimittaa lehti myös taajamien ulkopuolella asuville. Tämä on toimiva ratkaisu myös haja-asutusalueille, joissa jakelu on jo ulkoistettu postille: viikonlopun lehdet voi lukea suoraan tabletista, eikä vasta maanantaina päivällä, kun postiluukkuun saapuu sekä lauantain, sunnuntain että maanantain lehti.

Kuinka sitten selättää omassa päässäni vellova ristiriita? Rakastan painettua lehteä, mutta näen journalismin tulevaisuuden jossain täysin muualla. Kultaista keskitietä ei ole vielä löytynyt, mutta kenties tehokkaat ja taloudelliset ideat, kuten Leia Median tuottama digitaalinen ratkaisu ansaitsevat mahdollisuuden. Kokeilun kautta löydän varmasti myös oman paikkani journalistisen työn parissa.

 

Posted in Uncategorized | Comments Off on Printti-, digi- vai printtidigijournalismi

Faktantarkistuksen tärkeys: Der Spiegel, laatulehti myös maailman mittakaavassa

Saksalainen aikakausilehti Der Spiegel on faktantarkistuskäytännöillään tehnyt luotettavuudesta oman valttikorttinsa. Sen huikea 900 000 viikoittainen levikki todistaa, että ihmiset ovat edelleen valmiita maksamaan laadukkaasta sisällöstä.

Journalismiseminaarissa vieraillut Der Spiegelin faktantarkistusosaston päällikkö Hauke Janssen raotti lehden faktantarkistusprosessia. Resepti uskottavan julkaisun tekemiseen kuului kutakuinkin näin.

Vakiintuneet käytännöt luovat pohjan toimivalle faktantarkistukselle. Kun kaikki käyttävät samoja rutiineja ja merkintöjä, työ nopeutuu huomattavasti. Juuri ajanpuutteella on perinteisesti selitelty suomalaisen median tekemiä virheitä.

Toimittajan ja faktantarkistajan työ on vuorovaikutusta. Kun faktantarkistaja palauttaa korjatun jutun toimittajalle, toimittaja käy korjaukset läpi ja keskustelee niistä tarkistuksen tehneen henkilön kanssa. Toimittaja voi selittää, miksi päätyi kyseiseen ratkaisuun ja jopa kritisoida tarkastajan tekemää muutosta. Juttua hiotaan siis myös faktantarkistuksen jälkeen, jotta se olisi mahdollisimman todenmukainen.

Kaikista muutoksista jää jälki Der Spiegelin tietokantaan. Virheen livahtaessa painettuun julkaisuun voidaan sen alkuperä löytää tehokkaasti. Lehti on vuosien saatossa kerännyt merkittävää tietoa tehdyistä virheistä ja lähteiden luotettavuudesta arkistoonsa.

Der Spiegelillä on myös lukuisia eri aiheisiin perehtyneitä faktantarkistajia. Olipa kyseessä Isis, tiede tai Ranskan valtio, kaikille löytyy oma eksperttinsä. Pähkinänkuoressa huolellinen ja järjestelmällinen työ johtaa laadukkaaseen lopputulokseen myös ajanpuutteessa.

Jatkuvan faktantarkistuksen haittapuoleksi Janssen mainitsee toimittajan laiskistumisen.

”Kun journalisti tietää että faktantarkastus on olemassa, hän alkaa ennakoida sitä”.

Tällainen asenne voi kuitenkin johtaa virheisiin, sillä joskus faktantarkistusosastokin joutuu toimimaan kiireessä.

Janssenin mukaan myös kiireessä on pystyttävä tarkistamaan ainakin nämä viisi kohtaa: Ovatko päivät ja ajat oikein? Löytyykö tekstistä ristiriitoja? Ovatko nimet ja tittelit kunnossa? Ovatko lainaukset oikein ja oikeassa kontekstissa? Kuinka ajankohtaisia ja luotettavia lähteet ovat?

Maineestaan huolimatta myös Spiegelissä tehdään virheitä. Der Spiegelin faktantarkistukseen perehtyneen opiskelijan lopputyön mukaan yhdestä numerosta löytyi 1153 korjausta vaativaa asiaa ensimmäisessä faktantarkistusvaiheessa. Suurin osa korjauksista oli marginaalisia muotoon liittyviä seikkoja, mutta varsinaisia virheitä oli jopa 449. Näistä virheistä 85 prosentin arvioitiin olevan oleellisia tai todella oleellisia, kerrotaan vuonna 2008 valmistuneessa lopputyössä.

Journalismiseminaarin lopussa käytiin paneelikeskustelu faktantarkistuksen tärkeydestä suomalaisen median kesken. Oli naurettavaa huomata, kuinka panelistit hokivat, että vastuu faktavirheiden löytämisestä on jutun kirjoittaneella toimittajalla itsellään. Siellä täällä viljeltiin suuria lausahduksia: kuuluu toimittajan ammatti-identiteettiin, pitäisi tulla itsestään, jos mielii toimittajaksi. Toisaalta kaikki myönsivät, että virheitä sattuu kaikille, eikä kaikkea voi huomata.

Suomessa ei viimeksi laskiessani ollut yhtäkään laatulehteä, varsinkaan maailman mittakaavalla. Jos maailmanmaineessa olevan laatulehti Der Spiegelinkin yhteen numeroon tehtiin 1153 korjausta, suomalaisen median ylimalkainen asenne, että vastuu virheiden löytämisestä on pääosin kirjoittajalla, on huolestuttavaa. Paneelikeskustelussa ilmenneiden asenteiden takia en ihmettele pätkääkään, millainen käsitys yleisöllä on suomalaisen median luotettavuudesta virheiden suhteen.

Esityksensä lopuksi Janssen esitteli journalismiseminaarissa Der Spiegelin uutta mainoskampanjaa. Mainoksessa komeili Janssen kädet puuskassa Der Spiegelin arkistossa. Mainosta komisti lainaus: ”Me emme usko mitään”.

”Tällä tarkoitin varsinkin omien journalistiemme ensimmäistä versiota jutusta”, Janssen tähdensi naureskellen seminaariyleisölle. Tällainen asenne faktantarkistukseen olisi erittäin toivottavaa myös suomalaisen median keskuuteen.

Der Spiegelin faktantarkistusosaston päällikkö Hauke Janssen oli puhumassa Haaga-Helian toimittajakoulutuksen järjestämässä journalismiseminaarissa ”Faktana, kiitos!”. Seminaari järjestettiin Pasilan kampuksen auditoriossa 7.5.2015.

 

Posted in Blogit | Tagged , , , | Comments Off on Faktantarkistuksen tärkeys: Der Spiegel, laatulehti myös maailman mittakaavassa