Mitä uutistoimittaja voi oppia BuzzFeedistä?

Oli aika, kun jämäkkä radiosähke voitiin julkaista verkossa sellaisenaan. Ajateltiin, että parin lauseen tekstinpätkää voi täydentää myöhemmin uusilla tiedoilla. Oli siirrytty ihmeellisen internetin aikakaudelle, jossa nopeus ymmärrettiin korvaamattomaksi valtiksi. Reaaliaikaisuus tuntui huimaavalta. Koko maailma oli tullut klikkauksen päähän.

Pian huomattiin, että uutinen hukkuu netissä muuhun virtaan hyvin nopeasti. Koska lukija saattoi päätyä juttuun uutislinkkejä seulovien, Amppareiden kaltaisten uusien sivustojen kautta, oli käytännössä ainoa keino saada lukija kiinnostumaan jutusta lataamalla kaikki paukut otsikkoon. Tätä et tiennyt! Tämän olet aina halunnut tietää! Et usko, mitä linkin takana on!

Sinänsä tässä oltiin jo oikeilla jäljillä. Tunteet vetoavat ihmisiin ja uteliaisuus on ihmisen perusluonteessa. Mutta vaikka otsikon puntarointiin olisi käytetty huomattavasti aikaa, saattoi jutusta paljastua klikkaamisen jälkeen edelleen se sama, sähkettä muistuttava lyhyt töräys, jossa ei ollut edes kummoisia kuvia. Vaikka olemme kuulleet kyllästymiseen asti puheita liikkuvan kuvan ja koodikielen mahdollisuuksista, supinaa datajournalismista ja karttaupotuksista, ei toimituksissa ole osattu ottaa internetiä kunnolla haltuun. Eihän se toisaalta ole mikään ihme, kun toimittajat harvoin sattuvat olemaan tekniikan ammattilaisia. Eikä uuden opetteluun ole ollut kunnollisia mahdollisuuksiakaan, kun puolet ajasta on pitänyt taivastella median murroksen ikäviä lieveilmiöitä.

Sitten läpi rynnistivät vielä sosiaalinen media, YouTube, BuzzFeed ja muut  kevyiksi mielletyt sivustot, jotka alkoivat kilpailla lukijoiden vapaa-ajasta, ja jotka mullistivat ihmisten arjen ja ajatusmaailman. Toimituksissa on pohdittu, miten sosiaalista mediaa voitaisiin hyödyntää uutistyössä ja miten jutut saataisiin leviämään sitä kautta mahdollisimman tehokkaasti. Uusia välineitä apuna käyttäen on yritetty apinanraivolla puskea läpi edelleen samoja sähkejuttuja hörselöotsikot päälle liimattuina. Sen jälkeen on pantu kädet silmille ja toivottu parasta.

Mitä toimittajat voisivat oppia vaikkapa BuzzFeedistä, sen juttutyypeistä ja kerronnan tavoista? Paljonkin. Ensimmäiseksi pitäisi kuitenkin kiinnittää huomiota omaan asenteeseen. Eivät lukijat ole menneet pilalle, vaikkeivat he jaksakaan enää keskittyä rutikuiviin, päälausepainotteisiin teksteihin. Kun muualla internetissä on saanut jo tottua videoihin, interaktiivisiin testeihin, helposti omaksuttaviin listoihin ja nokkeliin meemeihin, on ymmärrettävää, ettei tylsältä maistuva kerronta uutisessa ole useinkaan jakamisen arvoinen, vaikka se informaationälän tyydyttääkin.

Vaikka BuzzFeed tunnetaan ennen muuta kissavideoistaan ja kevyestä sisällöstään, tarjoaa se lukijoille myös uutisia. Esimerkiksi juttu poliitikkojen selfie-ilmiöstä hyödyntää internetin teknisiä mahdollisuuksia monipuolisesti, ja näennäisestä kepeydestään huolimatta onnistuu osumaan asian ytimeen. Juttu havainnollistaa ilmiön sen verran kattavasti, että tekisi välittömästi mieli jakaa se jonkun kanssa. Jutussa yhdistetään sulavasti teksti ja kuvat, Twitter- ja Instagram-upotukset sekä liikkuvat gif-kuvat. Juttua on mahdollista äänestää erilaisilla vaihdoehdoilla, jotka määrittelevät, nouseeko juttu etusivulle esimerkiksi “cute”-, “lol”- vai “wtf”-tunnisteilla.

Ennen kaikkea juttu muistuttaa siitä, mitä jo ensimmäisillä uutistyön oppitunneilla opetettiin: Usein paras kärki juttuun on se, minkä kertoisit aiheesta itse kaverille ensimmäisenä. Yllättävän usein näyttäisin kuitenkin ensimmäisenä kuvat tai videon, koska haluaisin tietää, herättääkö ilmiö samansuuntaisia tunteita kuin minussa itsessäni. Katso, eikö olekin hassua, kauheaa tai erikoista. Miten voi olla, että tuokin on tuossa. Tällaisia taivastelijoitahan me olemme.

Ei uutinenkaan mene pilalle, vaikka sen esittäisi uudella tavalla, vaikka siihen lisäisi nyt lähinnä järjettömältä tuntuvan määrän kuvia tai viihteelliseltä tuntuvan, mutta helposti omaksuttavan listan tai oivaltavan testin. Itse asiassa tieto voi mennä perille ja levitä laajemmalle kuin arvaammekaan.

This entry was posted in Journalismin tulevaisuus, Sosiaalinen media. Bookmark the permalink.