Dataa, kyyneleitä ja koodinpätkiä

Kurssillamme vierailleen Helsingin Sanomien datajournalismin yksikön toimittajan Esa Mäkisen mukaan datajournalismissa on harvoin valmiita ratkaisuja, mutta datan käsitteleminen ja työstäminen on yhä tärkeämmässä osassa myös toimittajan työtä. Muuttuvassa mediassa myös yleisö haluaa osallistua, ja datajournalismin avulla se onnistuu. Lähtökohtana kaikkeen datajournalistiseen työhön pitäisi olla Mäkisen mukaan se, että lukija on sen keskiössä. Tällä lähtökohdalla ovat syntyneet myös Helsingin Sanomien luetuimmat datajournalistiset jutut. Toimittajalle data voi näyttäytyä pelottavana. Näin kävi työstäessäni ensimmäistä datajournalistista juttuani. Mitä minun pitäisi löytää? Mistä aloitan? Mistä data kertoo ja onko sitä riittävästi? Ruudulla möllöttävä tuhannen rivin Excel-taulukko ei houkutellut jutuntekoon. Toimituksissa joutuu toimittaja harvoin, jos koskaan, työstämään datajournalistista juttuaan yksin. Mäkisen esityksen mukaan datajournalistinen juttu on usein kolmen kimppa: toimittaja esittää kysymykset datalle, koodaaja laskee ja tekee tarvittavat ohjelmat datan hyödyntämiseen ja graafikko selkeyttää lopputuloksen lukijalle. Mutta kuinka tehokasta tämä on: eikö olisi hyödyllisempää, että sama ihminen osaisi edes datan työstämisen ja käsittelyn sekä sen kirjoittamisen, jolloin vain visualisointi jäisi graafikolle? Varmasti. Tosiasia kuitenkin on, että Suomen datajournalistit mahtuvat toistaiseksi yhteen Sanomatalon hissiin. Ne harvat, joilla on taidot niin koodaamiseen kuin kirjoittamiseen, ovat usein koodareita, joista on tullut toimittajia. Päinvastaisia menestystarinoita sen sijaan kohtaa harvemmin. Useimmiten riittää, että toimittaja ymmärtää datan käyttämisen ja datajournalismin mahdollisuudet ja on niille avoin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö toimittajankin kannattaisi oppia peruskoodaamisen taitoja: ne auttavat ymmärtämään datan mahdollisuuksia. Mäkisen mukaan ensimmäisen ja toisen ohjelmointikielen oppiminen on vaikeampaa kuin viidennen tai kuudennen. Omakohtaisesta kokemuksesta voin kertoa, että asia todella on näin: opettelin ensimmäisen ohjelmointikieleni kuudennella luokalla kyyneleitä ja raivareita säästelemättä. Mutta kerran sisäistettyään tarvittavan ajattelutavan, sitä ei unohda. Ala-asteella opittuja taitojani käytin myös ensimmäisessä datajournalistisessa jutussani Haaga-Heliassa. Tämän päiväisen luennon jälkeen päätin, että on jälleen uuden kielikylvyn aika.

This entry was posted in Journalismin tulevaisuus and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.