Jos luet pitkään, palaat

”Aikakauslehdet tuntevat lukijansa erittäin hyvin”, avaa puheenvuoronsa Otavamedian digitoimituksesta vastaava Lauri Sihvonen, joka vierailee Haaga-Helian Sisällöntuotanto muuttuvassa mediassa -kurssilla. Printtilukijoiden lukutottumuksia kartoittavien perinteisten lukijatutkimuksen rinnalle on sisällön siirryttyä nettiin kehitetty sovelluksia, jotka taltioivat verkkovierailumme: mistä tulimme, mihin menimme, kauanko viivyimme ja missä kohtaa kiinnostuksemme lopahti. Ne myös tietävät, missä ja mitä laitetta käytämme.

Kerätty data analysoidaan ja sen avulla tehdään päätöksiä. Lasketaan esimerkiksi optimaalisia aikoja juttujen julkaisuun –  sopivaa sisältöä niin aamun työmatkaliikenteessä kännykästään uutisia tihrustaville kuin koukuttavaa iltapuhdetta kotisohviemme pädiväestölle. Prime time ajoittuu netissä iltakahdeksan ja puolen yön välille. Ihmettelen, eikö meillä ole muuta tekemistä.

Palvelukseen halutaan kuratoiva lukijan palvelija

Homma ei kuitenkaan toimi ilman toimittajia. He arvioivat, ovatko automatisoidun analytiikan ehdottamat sisällöt ja juttutyypit julkaisun linjan mukaisia. Luonnollisesti he myös kirjoittavat jutut, vaikka Sihvonen painottaakin, että nykytoimittajan rooli on kuratoiva. Hän kerää, järjestää ja esittää olennaisia tietoja, on yhteisölleen hyödyllinen. ”Aina on mahdollisuus tyrmätä tilastot ja yllättää kaikki”, Sihvonen tiivistää koneen ja toimittajan yhteistyön parhaimmillaan.

Sihvosen toimenkuvaan kuuluu toimituksen digiammattitaidon kehittäminen sekä analytiikkaprojektit.  Kiirettä pitää, sillä Sihvosen mukaan menestyjät menevät sinne, missä lukijat ovat, ja tarjoavat entistä enemmän. Epäonnistujat taas tekevät jatkuvia uudistuksia ja toivovat, että lukijat tulevat perässä. Myös sitoutunut ja rohkea tiimi on tärkeä.

Yksi digiajan piirre on, että julkaiseminen on sietämättömän helppoa. Lähes jokainen saa halutessaan äänensä kuuluville verkossa. Suuri osa amatöörien tuottamasta sisällöstä ei täytä kaupallisten toimijoiden kriteereitä, mutta joukossa on myös osaajia, joiden tuotokset kelpaavat toimituksille. Esimerkiksi amerikkalainen Examiner.com tarjoaa paikallisille  amatööritoimittajille, “examinereille” koulutuksen ja alustan, sisällöstä vastaavat ”examinerit”, joita luvataan tukea juttujen teossa ja julkaisussa. Myös Forbesilla on tuhatkunta avustajaa maailmalla, jotka tilanteen tullen pääsevät nopeasti paikan päälle raportoimaan tuoreeltaan.

Kenen linkkiä klikkaat?

Vaikka dataa on paljon ja verkossa tilaa lähes rajattomasti, ongelmaton ei aikakauslehden ja diginkään liitto ole. Digikäyttäytymiseen kuuluu levoton ilmaisen ja helposti saatavilla olevan sisällön klikkailu piittaamatta siitä, mistä sisältö on peräisin.

Sosiaalisen median jaot elävät omaa elämäänsä ja aggregaattien suosittelukriteerit lienevät suurimmalle osalle arvoitus. Omaa klikkailustrategiani on, että täytän joutokäynnin sormeilemalla Facebook- ja Twitter -syötteeni kivasti otsikoituja tai kommentoituja linkkejä.

Suomen Kuvalehti digissä

Suomen Kuvalehden sivusto avattiin maksupalveluksi joulukuussa 2013, ensimmäisenä aikakauslehtenä Suomessa. TNS Metrix -palvelun mukaan viime viikolla (40/2014) Suomen Kuvalehden sivustolla kävi yli 100 000 kävijää, sivunäyttöjä oli yli 200 000.

Tällä hetkellä Suomen Kuvalehden digijulkaisun irtonumeroita ei voi ostaa ilman tilausta ja tilaajillekin digisisällöt ovat maksullisia. Facebook-seuraajien määrä on vaatimaton, hieman alle 5400, Twitterin kunnioitettavat 42 000. Printtilehdellä on lehden verkkosivujen mukaan lähes 80 000 tilaajaa lukijamäärän ollessa 262 000. Mediat mittaavat lukijoiden sitoutumista lukuajoilla ja palaamisella. Nähtäväksi jää, tyydyttääkö Suomen Kuvalehden tilauksiin perustuva asiakkaiden sitouttamismalli lukijoita.

Sisältö ratkaisee

Plussapuolelle jää, että digissä laajoihin juttuihin voi tarjota lisää sisältöä ja kulmia sitä mukaa kuin asiat kehittyvät tai tietoa saadaan lisää. Printin puolella useat päivitykset vaikkapa Kittilän kunnan hissijupakasta tai Ebola-viruksesta alkaisivat helposti näyttää toistolta, jolloin digi on luonnollinen paikka päivittää juttua.

Printti- ja digilehtien rinnalla Otavamedia tuottaa vaikuttavaa repertuaaria verkkopalveluita. KaksPlus-verkkopalvelu on Suomen toiseksi suosituin perheiden keskustelupaikka, Kalakeli-sovellus yhdistää Erälehdelle jätetyn saalistiedon ilmatieteenlaitoksen säätietoon kalastussään arvioimiseksi, Kotilieden reseptit löytyvät niinikään verkosta ja Annan kylkiäisenä keikkuu ellit.fi.

Ilmaisuuden illuusio

Ei käy kateeksi Sihvosen posti. No ehkä pikkuisen, mutta ymmärrän, että kompetenssini ovat muualla. Haluan kuitenkin ymmärtää kupletin juonen. Esimerkiksi sen, missä raha on. Suurin osa ilmaisista sisällöistä on mainosrahoitteisia. Tilausmaksulla voi välttyä mainoksilta. Hybridimallissa on enemmän sisältöä ja vähemmän mainoksia, mainos on osa mediatuotetta. Ilmaiseksi digiin oppineet lukijat kun vähän tykkäävätkin niistä.

Luento päättyy vilkkaaseen keskusteluun. Sihvonen heittää loppuun kysymyksen: ”Jos voisi myydä kaiken mahdollisen lehtisisällön maailmassa yhdestä luukusta, miten se mielestäsi kannattaisi silloin paketoida?” Vastausta tähän odotellessa…

 

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.