Verkossa hitaasti

Myytti. “Verkossa aina lyhyesti.”

Tämä on tutkija, FT Maria Lassila-Merisalon mukaan nykyään perusteeton väite, jota ei voi perustella hitaudella tai vaivalloisuudella. Tekniset vempaimet soveltuvat hyvin myös pidempien tuotoksien kuluttamiseen.

Kyse on siitä, kuinka paljon mediayhtiöt ohjaavat resursseja hitaaseen, pitkään journalismiin. Tai kuinka pienet julkaisijat löytävät ansaintamalleja tuotteilleen.

Lukijat kun tarttuvat hyviin kertomuksiin, mutta eivät halua maksaa niistä sen innokkaammin kuin muustakaan netissä pyörimisestä.

“Kuherruskuukausi on ohi, jyvät erottuvat akanoista” , Lassila-Merisalo sanoo. Kaikki julkaisut eivät selviä taloudellisesti.

Lassila-Merisalo on tutkinut sitä, mitä tapahtuu, kun tarinallista journalismia siirretään digitaaliseen muotoon ja mobiiliin.

Amerikkalainen the Atavist on iPadille optimoitu, ilmainen sovellus, joka julkaisee yhden jutun kuukaudessa. Jutulla on pituutta noin 40 sivua ja hintaa neljä dollaria.

The Atavist panostaa tekstin lisäksi “ekstroihin”, juttuihin on upotettu ääniklippejä, valokuvia, videoita, karttoja, aikajanoja. Lukija voi napsia niitä käyttöönsä mielensä mukaan. Linkit eivät kuitenkaan vie lukijaa jutun ulkopuoliseen nettimaailmaan.

“Kaksiteräinen miekka”, Lassila-Merisalo kuvaa. Parhaimmillaan monimediallisuus lisää autenttisuutta ja lukijan eläytymistä. Pahimmillaan jutun ydin katoaa, tuotteesta tulee sekavaa mössöä. Toimivassa jutussa jokainen elementti on perusteltu.

The Atavistin toimittajat saavat ostetuista jutuista provisiota määräämättömän ajan. On reilua, ettei oman jutun oikeuksia tarvitse myydä pois.

The Atavist tarjoaa myös maksullisen alustan, jolle kuka vain voi kirjoittaa nettikirjan. Itselleni ei ole vielä avautunut, miksi lukijan kannattaisi maksaa tästä.

Ehkä The Atavis tarjoaa julkaisulle tosi söpön ulkomuodon. Parhaat tekstit saavat toki julkisuuttakin lehden kautta.

Ansaintamalleja hitaan journalismin julkaisut etsivät myös mainoksista, tilaaja-asiakkaista ja konsultointipalveluista.

Ei mitään uutta ja mullistavaa, mutta mietintämyssyt raksuttavat. Uusille ideoille on kysyntää. Yhdellä jutulla kuukaudessa ei julkaisu pitkään elä.

“Luksusharrastus”, Lassila-Merisalo kärjistää ja esittelee tanskalaisen Zetland Liven toimituksen työnkuvaa.

Journalistisesta työstä tässäkään hitaan journalismin lehdessä ei tingitä. Jutut kulkevat teksti edellä, jopa konservatiivisissa mitoissa. Tarina on pyhä.

Omasta työnkuvastaan toimittajat joustavat senkin edestä, “myyvät itsensä”, kuten Lassila-Merisalo kuittaa. Toimituksella on esimerkiksi oma sisällöntuotantopalvelu. Myös tapahtumajärjestelyt kuuluvat toimenkuvaan.

Ilahduttavaa Lassila-Merisalon viestissä on se, että hidas journalismi toimii verkossa ja löytää lukijansa.

Käytännössä rahaa kaivetaan edelleen oheistuotteista. Toimittajan työnkuvan rajana on se, mitä toimittaja on valmis tekemään rahan eteen. Intohimonsa eteen.

Onneksi ne vaihtoehdotkin voi tehdä laadukkaasti. Ne eivät vain ole sitä journalismia. Muuten ok. Sitä kuningasideaa odotellessa.

This entry was posted in Journalismin tulevaisuus, Sosiaalinen media, Verkkolehdet and tagged , , . Bookmark the permalink.