Printti-, digi- vai printtidigijournalismi

Olen vannoutunut printtimedian kannattaja. Mikäli havahdun aamuyöllä postiluukun kolinaan, jatkan uniani entistä tyytyväisempänä sillä tiedän, että muutaman tunnin kuluttua voin kahistella musteentuoksuista sanomalehteä. Kera kahvin.

Journalismin opinnot houkuttelivat minua lapsuudessani juuri sen vuoksi, että halusin sanomalehtitoimittajaksi. Kuitenkin jo siinä vaiheessa kun hain journalismin koulutusohjelmaan Haaga-Heliaan olin hylännyt printin tulevaisuuden työpaikkana – levikkien lasku, digijournalismin nousu ja taloudelliset vaikeudet saivat minutkin kääntämään kelkkani. En kuitenkaan hylännyt unelmaani työstä journalismin parissa.

Leia Median Valtteri Halla kävi luennoimassa meille Haaga-Helian opiskelijoille 26.8. digijournalismin tulevaisuuden näkymistä. Mielenkiintoista Hallan esityksessä oli esimerkiksi se, että lehden toimittaminen syrjäisemmillä seuduilla asuville tilaajille voi maksaa vuodessa jopa 600 euroa. Vuositilaus maksaa noin puolet vähemmän. Kannattavaa bisnestä?

Yksi kannattavampi vaihtoehto voisi olla Leia Median ideoima ratkaisumalli: printin sijaan asiakkaalle toimitetaan tabletti, liittymä ja päivittäinen digilehti samaan hintaan, kuin perinteinen sanomalehden tilaus tulisi maksamaan. Sopimus kestää kaksi vuotta. Näin lehtitalot saavat pysyvän tilaajan kahden vuoden ajalle sekä kustannuksiltaan edullisemman ratkaisun toimittaa lehti myös taajamien ulkopuolella asuville. Tämä on toimiva ratkaisu myös haja-asutusalueille, joissa jakelu on jo ulkoistettu postille: viikonlopun lehdet voi lukea suoraan tabletista, eikä vasta maanantaina päivällä, kun postiluukkuun saapuu sekä lauantain, sunnuntain että maanantain lehti.

Kuinka sitten selättää omassa päässäni vellova ristiriita? Rakastan painettua lehteä, mutta näen journalismin tulevaisuuden jossain täysin muualla. Kultaista keskitietä ei ole vielä löytynyt, mutta kenties tehokkaat ja taloudelliset ideat, kuten Leia Median tuottama digitaalinen ratkaisu ansaitsevat mahdollisuuden. Kokeilun kautta löydän varmasti myös oman paikkani journalistisen työn parissa.

 

Share on LinkedInTweet about this on TwitterShare on Facebook
This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.