Opiskelijat mukana opettajuuden kehittämisessä

Ilkka Jylhä, 28, opiskelee tietojenkäsittelyn koulutusohjelmassa Haaga-Helian Pasilan toimipisteessä. Jylhä on myös opiskelijayhdistys Atkins ry:n sosiaali -ja koulutuspoliittinen vastaava. Aiemmin hän toimi tutorina uusille opiskelijoille. Jylhä on osallistunut tänä vuonna Haaga-Helian pedakeitaille. 

ilkka_jylha_web

Tietojenkäsittely on nopeasti kehittyvä ala ja siksi myös opetuksen näkökulmasta haasteellinen.

– Opetus ei saisi yhtään jämähtää paikoilleen. Ala vaatii jatkuvaa ajan hermolla pysymistä. Itse lähdin töihin vuodeksi kesken opintojeni ja se oli erittäin opettavaista.

Työt houkuttavatkin tietojenkäsittelyn opiskelijoita ja opinnot jäävät helposti kesken. Jylhä palasi kuitenkin takaisin opintojensa pariin.

Jylhä kertoo, että IT-alalla on sanonta “best practices”. Tämä tarkoittaa sitä, että etsitään paras tapa tai käytäntö toteuttaa asiat.

– Työelämän jälkeen opiskelu tuntui aika ajoin turhauttavalta. Jotkut asiat voisi opettaa nopeammin ja tehokkaammin. Uskon, että opiskelijat eivät ehkä riittävästi osaa vaatia oikeuksiaan suhteessa opetuksen tasoon. Toisin on maissa, joissa opiskelu on maksullista.

Mitään räikeän huonoa Jylhä ei silti opetuksessa näe, mutta kehittymisen varaa kyllä. Hänen mielestään muutosvastarinta voi toisinaan olla opetuksen uudistumisen esteenä. Mukavuusalueelle on niin helppoa jäädä.

Suomalaisessa kulttuurissa voitaisiin antaa enemmän rakentavaa palautetta

– Suomalaisessa kulttuurissa ei ole ehkä totuttu antamaan rakentavaa palautetta. Toivon sen muuttuvan. Palautetta annetaan helposti vain ääritapauksissa. Esimerkiksi amerikkalaisesta kulttuurista olisi opittavaa, siellä palautetta annetaan paljon. Tämän voi todeta muun muassa Amazonin sivuilla.

Jylhän suunnitelmissa on vielä opiskella turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinto. Perustutkinnon turvallisuusalalta hän suoritti ennen ammattikorkeakoulun opintojaan oppisopimuskoulutuksella.

– Oppisopimus oli hyvin opettavainen ja käytännönläheinen koulutus, josta kaikki turha oli karsittu pois.

Tietojenkäsittely vaatii jatkuvaa alan seuraamista. Jylhä sanoo itse viihtyneensä jo vuosikaudet  tietokoneiden parissa, myös vapaa-ajallaan.

Hiljattain Jylhä oli mukana opettajuuden kehittämisohjelma HH-PEDAALIssa opiskelija-asiantuntijana. Aiheena hänen vierailukerrallaan olivat arviointi ja arvosanat.

Avoimuus ja vuorovaikutus tärkeää kurssien parantamisessa

– Selkeästi on herätty siihen, että jotain pitää tehdä. Olen tyytyväinen, että tuollainen opettajuuden kehittämisohjelma PEDAALI on aloitettu ja että opiskelijatkin on otettu mukaan siihen. On tärkeää, että ilmapiiri on avoin ja vuorovaikutus toimii, jotta kursseja voidaan parantaa.

Työskentely tapahtui opettajien kanssa ryhmissä ja paneelikeskusteluissa.

– Opettajat tuntuivat olevan siellä hyvin vastaanottavaisia myös kritiikille.

Jylhä näkee ongelmana sen, että  samat kurssit eri toteutuksissa voivat olla hyvinkin erilaisia. Ne eivät aina ole tasalaatuisia tai vertailukelpoisia keskenään.

– Oppimisympäristö moodlessa voisi myös olla enemmän yhdenmukainen eri kurssien välillä.

Opintoihin Jylhä toivoisi entistä enemmän projekteja.

-Tämä koulu voisi olla sellainen “house of wisdom” -tyyppinen paikka. Yhteistyötä yritysten kanssa voisi myös olla entistä enemmän.

 

Haaga-Helian opettajuuden kehittämisohjelma HH-PEDAALI alkoi syksyllä 2015. Ohjelma on kaksivuotinen ja toiminta jakaantuu noin 50 henkilön pedakeidastapaamisiin ja noin viiden henkilön pedatiimeihin. Pedakeitailla on ollut mukana myös Haaga-Helian opiskelijoita kertomassa toiveitaan ja näkemyksiään koulutuksesta. 

 

Teksti ja kuva Nora Savolainen

Leave a Reply

Your email address will not be published.