Tähän osioon kokoamme itseopiskelumateriaalia XR-teknologiasta kiinnostuneille henkilöille, jotka eivät vielä ole alan ”guruja”.
Tämän itseopiskelumateriaalin tarkoituksena on antaa ohjeita ja vinkkejä siitä, kuinka XR-teknologiaa voidaan hyödyntää opetuksessa ja oppimisessa. Tarjoamme erilaisia esimerkkejä tehdyistä ratkaisuista ja koulutusmateriaaleista sekä XR-teknologiaan liittyvistä laitteistoista. Lisäksi kokoamme yksityiskohtaisen esimerkin AR-materiaalin tuottamisesta.
Olemme laatineet myös XR-teknologiaan liittyvän sanaston suomen kielellä toivottavasti ymmärrettävin selityksin.
Materiaali on tarkoitettu kaikille XR-teknologioista kiinnostuneille, mutta erityisesti opettajille, joita aihe kutkuttaa ja jotka haluaisivat tehdä omia XR-teknologiaa hyödyntäviä opetussisältöjään.
Järjestimme PedaXR-hankkeen aikana useita webinaareja, joissa sekä hankkeen omat että ulkopuoliset asiantuntijat puhuivat XR-teknologiasta monesta näkökulmasta. Puheenvuoroissa kerrottiin XR-teknologian tuoreimmista sovelluksista liike-elämässä, sekä XR-teknologian tulevaisuuden näkymistä esimerkiksi osana tulevaisuuden opiskelua ja oppimisympäristöä. Puheenvuorot käsittelivät myös metaversumia yleensä, keinoälyä ja sen hyödyntämisestä kuvan ja koodin toteutuksessa, XR-teknologian käyttöä sosiaalialan koulutuksissa sekä oppisisältöjen tuottamista XR-teknologian avulla. Kaikkien puheenvuorojen tallenteet löytyvät hankkeen verkkosivuilta.
Hankkeessa toteutettiin useita AR/VR-sovelluksia, joista osa on esitelty näillä sivuilla kohdassa ”Ideasta toteutukseen”. Kaikki sovellukset löytyvät Avointen oppimateriaalien -sivuilta (aoe.fi) omana kokoelmanaan ja ovat vapaasti kaikkien käytettävissä.
Hankkeen loppuraporttina toimii julkaisu ”Kokeillen kohti opetuksen XR-sisältöjä”, joka löytyy Haaga-Helian julkaisuista:
Alla Varjo Oy:n Kim Härkönen kertoo videolla, mitä jokaisen tulisi tietää virtuaalitodellisuudesta