Esimerkkejä

Muutama esimerkki XR-teknologian hyödyntämisestä

XR-teknologian käyttö on nykyään syksyllä 2022 hyvin monipuolista. Useimmille tulee ensimmäisenä varmaan mieleen erilaiset pelikonsolit ja viihde, mutta teknologia on hyödyllistä myös koulutuksessa. Esimeriksi virtuaalitodellisuutta on käytetty lentosimuloinnissa ja erityisesti astronauttien koulutuksessa jo 1960-luvulta lähtien. Mutta vasta viime aikoina laitteiden hinnat ovat laskeneet sen verran, että teknologia on tulossa vahvasti sekä työ- että koulutuselämään. Nyt virtuaalitodellisuuden sisältöjä löytyy mm. tanssin opiskelussa, historiatieteissä, maataloudessa, konetekniikassa, kielten ja palvelutilanteiden harjoittelussa, lääketieteessä, sairaanhoidossa, hotelli- ja ravintola-alalla eli lähes alalta kuin alalta löytyy esimerkkejä.
XR-teknologista virtuaalitodellisuus on ehkä juuri viihdekäyttönsä yleisyyden vuoksi levinnyt myös koulutuskäyttöön alakouluista yliopistoihin. Virtuaalitodellisuuden koulutuskäyttö perustuu kolmiulotteiseen tietokoneen luomaan ympäristöön, joka tuntuu erittäin todellisesta. Virtuaalitodellisuus ikään kuin huijaa aivoja uskomaan, että henkilö on virtuaalitodellisuuden luoman illuusion sisällä. Tätä todellista uppoutumista kutsutaan myös nimellä immersio.

Mikäli haluat tutustua laitteisiin ja ohjelmistoihin tarkemmin, ne löytyvät oheisen linkin takaa: XR-teknologian laitteita, ohjelmistoja ja alustoja.

Virtuaalitodellisuuden kokemus voi olla erittäin interaktiivinen ja oppiminen tapahtuu tekemisen kautta eli learning by doing. Virtuaalitodellisuuden parhaita puolia oppimisessa on se, että tehtävää voi toistaa useita kertoja eikä mikään mene rikki tai kukaan vahingoitu harjoituksia tehdessä. Esimeriksi lääketieteessä tästä on ollut erittäin suuri apua. Myös sellaisissa toiminnoissa, joissa on käytössä erittäin kalliita ja monimutkaisia laitteita, laitteiden käyttöopastukset on tehty usein virtuaalitodellisuuteen. Aina harjoitusten ei tarvitse olla teknologiaan liittyviä, virtuaalitodellisuudessa voidaan harjoitella myös esimeriksi vaativia asiakaspalvelutilanteita tai edistää ja kouluttaa työturvallisuutta. Työterveyslaitos tarjoaa useita eri alojen työturvallisuuskoulutuksia virtuaalitodellisuudessa. Virtuaalitodelliisuden oppimisympäristöjen etuna on myös se, että ne aivät ole sidottuja mihinkään fyysiseen paikkaan.
Alla olevalla videolla esimerkkejä virtuaalitodellisuuden käytöstä lääketieteessä. Käytössä suomalaisen Varjon virtuaalilasit.

Lisätty todellisuus ja AR-teknologia

AR-teknologia eli lisätty todellisuus sen sijaan näyttää olevan melko suosittua yritysmaailmassa. AR-lasien kuten Microsoftin Hololensien avulla työntekijät saada ohjeita ja näkevät esimeriksi laitteiden osat ja niiden nimet heijastettuna työntekijän viereen esimeriksi ilmaan. AR-teknologia ikään kuin lisää todellisuuteen uusia elementtejä. Esimeriksi museot ja taidegalleriat ovat käyttäneet lisättyä todellisuutta jo pitkään. Museossa kulkiessaan voi joko QR koodien kautta saada lisätietoa kännykkään tai lasien avulla heijastettua tietoa aikakaudesta, ihmisitä, vaatteista ja asumuksista museo- tai galleriatilaan.
Mercedes autovalmistaja on niin ikään käyttänyt Hololensejä autojen korjaamisessa. Asentaja voi lasien avulla myös pyytää apua vaikka toiselta puolelta maailmaa, mikäli hän ei itse onnistu löytämään vikaa tai keksimään kuinka ongelma korjataan. Alla videolla hyvä esimerkki.

Osaamisen tunnistamista virtuaalitodellisuudessa

Koulutuksen näkökulmasta VR on myös lupaava työkalu osaamisen tunnustamiseen, jota on hyödynnetty esimerkiksi lääketieteen koulutuksessa. Virtuaalitodellisuuteen luodaan erilaisia ja eritasoisia tehtäviä, joiden suorittamisen jälkeen voidaan todeta, että henkilö todella osaa tehdä tietyn tehtävän. Osaamista voidaan jaotella tiedollisiin taidollisiin ja vuorovaikutuksellisiin osaamisiin.

Lisää osaamisen tunnistamisesta virtuaalitodellisuudessa sivustolta VRFastTrack.fi


Comments are closed.