Matkalla Shanghaissa, osa 3.

Tämänkertainen matkablogi jatkuu kokemuksien jakamisella siitä, mitä havaintoja on tullut tehtyä niistä asioista, joita on voinut kerätä koulutusta järjestävän osapuolen taholta. Tämä kulunut viikko on mennyt luentojen ja muiden koulutuspalveluiden järjestelyiden ohessa, joten havaintopohja ei ole toistaiseksi vielä kovin kattava. Jotain kokemuksia on kuitenkin kertynyt.

Paikallinen tietoliikenteen infrastruktuuri on toiminut noin 10kt – 40kt nopeudella, jolla on pystynyt asioimaan HAAGA-HELIA:n oppimisympäristössä ja lukemaan tarvittaessa sähköpostit. SOME-riippuvaisille tämä paikka ei ole unelmien täyttymys, koska Facebook, Google ja Twitter eivät toimi ainakaan ilman virittelyitä. Näihinkin on kuulemma jonkinlainen mahdollisuus päästä, mutta se edellyttää asiantuntemusta ja tietoa niistä palvelimista, jotka pystyvät ohjaamaan tietoliikennettä palomuurin ohitse. Itselle tämä ei tuota onneksi ongelmia, mutta miten olisi Suomen pääministerin vierailu paikanpäälle kun Twitter ei toimikaan odotetusti =)

Kun on mahdollisuus markkinoida Suomea, niin sellaiset tilaisuudet pitää kyllä käyttää. Mikä tarjoaisi paremmat puitteet kuin aloittaa Suomen esitteleminen vuodenajoilla?

Kun on mahdollisuus markkinoida Suomea, niin sellaiset tilaisuudet pitää kyllä käyttää. Mikä tarjoaisi paremmat puitteet kuin aloittaa Suomen esitteleminen vuodenajoilla?

Opetuksesta on tullut sellainen havainto tehtyä, että opiskelijoilla on perinteisiä kotitehtäviä paljon ja se, että noin puolet opiskelijoista ovat Shanghaista ja puolet Shanghain ulkopuolelta. Oppiminen tapahtuu pääosin luokassa ja kotitehtävien kautta. Ainakin allekirjoittaneen harrastamaa ns. tavoiteoppimista, jossa annetaan päämäärä ja jossa sanotaan että tehkää se tavallanne, ei ole ainakaan puheissa ilmennyt. Esittelin BIT-tietotekniikan koulutuksessa kehiteltyä SYSTEMO (SYSTEemihautoMO) konseptia, jossa opiskelijat julkaisevat tuotoksensa netissä vapaasti muiden ladattavaksi. Siellähän ovat julkaistuna BIT -koulutusohjelman tietotekniikkaprojektit dokumentteineen. Se keskustelu mikä käytiin tämän tiimoilta jätti allekirjoittaneelle paljon odotusarvoa, on mielenkiintoista nähdä josko täälläkin nähtäisiin vastaavaa toimintaa. Se tosin on vielä todettava, että täällä järjestetään saamieni tietojen mukaan BBA-koulutusta, joten Master -taso jää käsittääkseni uupumaan.

Itse luennot ovat olleet perinteisiä “luennoitsija kertoo, opiskelijat kuuntelevat” -tyyppisiä tapahtumia. Varsinaista dialogia ei ole ollut opiskelijoiden kanssa, mutta toisaalta ei sitä ole kyllä aina Suomessakaan. Kielimuuri oli olemassa, joskin aktiivisimpia opiskelijoita tämä ei haitannut ja yleisesti voisi sanoa että kommunikaatio kyllä toimi. Kysymyksiä tuli jonkin verran ja esittämääni kysymyksiin pystyttiin vastaamaan niiden opiskelijoiden toimesta, joilla riitti kielitaitoa ja rohkeutta.  Luennoilla on ollut keskimäärin 20 opiskelijaa, jotka eivät ole tienneet Suomesta mitään. Mutta Suomen sijasta suomalaiset tuotteet ovat olleet tuttuja.Oli erinomaista huomata kuinka hienosti tiedettiin luonnollisesti Nokian lisäksi Angry Birds ja Joulupukki. Otos koski tässä tapauksessa noin sataa, jotka olivat iältään 20-vuotiaita henkilöitä

Terveisin

Tuomo Ryynänen
Lehtori
HAAGA-HELIA Ammattikorkeakoulu

Tuomo Ryynänen

The administrator of this blog is Tuomo Ryynänen from HAAGA-HELIA University of Applied Sciences. Tämän blogin ylläpitäjä lehtori Tuomo Ryynänen HAAGA-HELIA:n ammattikorkeakoulusta.

Comments are closed.