ASENNE RATKAISEE

HAAGA-HELIAn Tulevaisuusfoorumi on varma merkki talven selän taittumisesta. Viime viikolla järjestetyn seminaarin teema oli ”Suomi nousuun myynnillä”. Tilaisuudessa julkaistiin myös verkkoaivoriihen tulokset >> , jotka pohjautuivat yli 800 henkilön näkemyksiin myynnin tehostamisesta sekä organisaatiotasolla että kansallisella tasolla. Suomalaiset ovat tunnetusti osaavia ja teknisesti taitavia, mutta myyntiosaamisessa löytyy vielä paljon kehitettävää.

Verkkoaivoriihen tulokset olivat varsin mielenkiintoiset. Vastaajien mukaan myynnin arvostuksen nouseminen ja tehokkaampi myynti edellyttää ennen kaikkea oikeaa asennetta ja avointa, kehitysmyönteistä mieltä. Tekniikat siis osataan, mutta myynnillisyys ja aito halu asiakkaan ongelman ratkaisemiseksi olisi saatava vallitsevaksi ajattelutavaksi.

Verkkoaivoriihi myös nosti pintaan ajatuksen siitä, että kaikki organisaation jäsenet osallistuvat myyntiin ja kaikilla on siihen vähintäänkin epäsuora vaikutus. Myynti on siis yhteinen asia ja on erittäin tärkeätä, että organisaatio näyttäytyy yhteisenä rintamana – oli sitten kyseessä koulutuksen vienti, maksullinen palvelutoiminta tai hanketoiminta.

Myyntiin liittyy monia myyttejä ja myös negatiivisviritteisiä latauksia. Myyntiä pidetään edelleenkin toimintona, jossa joudutaan liikkumaan luontaisen käyttäytymisen epämukavuusalueella. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla ja ehkäpä ajattelua helpottaisi näkemys, jonka mukaan myynti itse asiassa onkin ”ostamisen helpottamista”. Asiakas vain yksinkertaisesti avustetaan myönteiseen ostopäätökseen ilman tuputtamista ja manipulointia.

HAAGA-HELIA on suomalaisen myynnin ja palvelun lipunkantaja ja meillä on runsaasti aihealuetta tukevaa koulutusta. Tuo asema haastaa myös meitä kaikkia ja kaikissa myyntitilanteissa – sekä sisäisissä että ulkoisissa – asenteen tulee olla kohdallaan. Vastapuolen kunnioituksella, aktiivisella kuuntelulla ja rakentavalla kehitysmyönteisyydellä pääsee pitkälle.

Teemu Kokko

Comments are closed.