’Halutaan moniosaaja’ – työelämän näkemyksiä kyvykkyyksistä

Kyvykkyys on sana, joka toistuu erityisesti nyt, kun pohditaan millä Suomi saadaan taas nousuun.  Viime viikolla pohdimme yhdessä yritysten ja muiden koulutuksen tarjoajien kanssa, mitä kyvykkyyksiä työelämä odottaa.   Näkökulmia oli keskustelussa useita.  Kahtena keskeisenä teemana nousi keskusteluun toisaalta mitä kyvykkyyksiä valmistuvilta opiskelijoilta odotetaan ja toisaalta mitä kyvykkyyksiä organisaatiolla täytyy olla pärjätäkseen kovassa kilpailussa.

Keskeisintä työelämässä on tällä hetkellä jatkuva muutos.  Työelämän edustajat korostivat tähän liittyen erityisesti kahta asiaa: moniosaajuutta ja digitaitoja.  Henkilöstöjohtaja Sari Kuusela avasi moniosaajan käsitettä kuvaamalla sitä kolmella vaatimuksella.  Moniosaajuus vaatii ensinnäkin asennetta, toiseksi jatkuvaa oppimista ja kolmanneksi yhteistyötä.  Asenne tarkoittaa kiinnostusta, rohkeutta kokeilla, edellä olemista ja hyötyjen näkemistä. Oppimiseen liittyy poistuminen mukavuusalueelta ja nöyryys muutoksen edessä.  Yhteistyö taas ei suju ellei ole erinomaisia vuorovaikutustaitoja.

Nämä kaikki vaatimukset ovat meille tuttuja opintosuunnitelmien muutosprosesseista, missä olemme ottaneet esimerkiksi metataidot mukaan uudistuksiin.  Olemme tunnistaneet moniosaamisen, jatkuvan oppimisen ja yhteistyön merkityksen opiskelijan opinnoissa.  Olemme miettineet miten nämä näkyvät tutkinto-opetuksessa ja muussa opetustarjonnassamme.

Jäin keskustelun jälkeen pohtimaan, miten nämä työelämän keskeisiksi tunnistamat taidot näkyvät omassa tekemisessämme Haaga-Heliassa.  Koko koulutussektori kulkee läpi suurta muutosta rahoitusmallien muuttuessa ja rahoituksen vähetessä.  Meiltäkin vaaditaan moniosaajuutta ja lisääntyvää digiosaamista.  Opettajilla täytyy olla rohkeutta kehittää ja kokeilla uutta.  Mukavuusalueelta pitää poistua, se vaatii vaivannäköä ja nöyryyttä, välillä tulee epäonnistumisiakin.  Malli, jossa samat opetusmateriaalit olisivat käypää tavaraa useita vuosia, on katoamassa.  Meidän täytyy elää niin kuin opetamme.

Keskustelu päättyi toisen johtajan kommenttiin, missä hän totesi, että kaikkein tärkein kyky työpaikoilla on se, että asiantuntija pystyy jakamaan osaamistaan.   Tämä ajatus sai voimakasta kannatusta.  -Toivon, että meillä tiimiopettajuus johtaa tähän.  Yhä kasvavan tiedon määrän äärellä jokaisen opettajan ei tarvitse osata kaikkea vaikkapa markkinoinnista, yhdestä viime vuosikymmeninä nopeimmin muuttuneista osaamisalueista.  Opetiimeissä voidaan jakaa osaamista ja materiaalia, jolloin Haaga-Helian koko osaamistaso nousee hyödyttäen opiskelijoita ja koko osaavaa yhteisöämme.  Moniosaajan keskeisiä kyvykkyyksiä ovat erinomaiset vuorovaikutustaidot ja kyky osaamisen jakamiseen – avainkyvykkyyksiä kaikilla työpaikoilla.

Tulevaisuutta tekemässä

Kevään aikana varsin moni tilaisuus, johon olen osallistunut, on keskittynyt tulevaisuuteen. Tämä on varsin luonnollista, kun koko kansakunta etsii Suomen tulevan nousun reseptiä ja sitä tukevia elementtejä. Huhtikuun Ennakointikamarissa käsiteltiin koulutusta, osaamista ja työelämää. Kantavana ajatuksena oli se, että tulevaisuus pitää tehdä, koska sitä ei vielä ole. Useimmat meistä näkevät teknologian varsin keskeisen roolin tulevaisuudessamme, ja keskustelussa korostettiin eräänlaisen teknologisen itsevarmuuden merkitystä. Teknologiaa ei saa pelätä ja meidän kaikkien tehtävänä on madaltaa teknologian käytön kynnystä sekä henkilö- että yritystasolla. Työn tekemisen uudet muodot myös haastavat meitä, ja esimerkiksi ajan (ja paikan) merkitys työnteossa vähenee. Samalla myös yksittäisten työntekijöiden keskinäiset erot tuottavuudessa ovat voimakkaassa kasvussa. Useimmat näkevät tulevaisuuden myös vahvasti osallistavana. Kaikkia palvelutarpeita tulisi siis aina arvioida käyttäjänäkökulmasta ja perinteisiä toimintatapoja tulee myös haastaa samalta pohjalta.

Korkeakoulutuksen puolella makrotason haasteita löytyy paljon. On koko ajan syytä pitää sormi yhteiskunnan pulssilla ja arvioida muun muassa, miten formaaliseen koulutukseen suhtaudutaan, miten alati muuttuviin koulutustarpeisiin vastataan ja miten elinkeinoelämän ja koulutuksen välistä todellista yhteistyötä lisätään. Yhteiskunnan muutokset etenevät eri väestöryhmissä ja eri toimialoilla varsin erilaisessa tahdissa, mikä entisestään vaikeuttaa korkeakoulujen ennakointityötä. Kaikessa ennakointityössä täytyy opiskelijat pitää vahvasti mukana, sillä varsin erikoista on, jos varsinaiset toimijat pidetään ulkopuolisena tahona.

Vuoden 2016 Millennium Technology -palkinto myönnettiin yhdysvaltalaiselle biokemistille Frances Arnoldille. Hänen tutkimustuloksensa ovat vahvasti kaupallistettavissa, hän on perustanut useita yrityksiä ja hänellä on lukuisia patentteja. Hän edustaakin uudentyyppistä tutkijatyyppiä, joka toiminnallaan pyrkii tekemään maailmasta paremman paikan. Siitä samastahan koulutuksessakin loppujen lopuksi on kysymys.

Koulutuksella ja sen rinnalla tehtävällä tutkimuksella parannetaan maailmaa. Nöyryyttä ei kuitenkaan saa unohtaa.

Palkintojenjaon yhteydessä pitämässään kiitospuheessa Frances Arnold totesi, että ihmiskunnalla olisi paljon oppimista luonnosta – ja tutkimustyöhönsä viitaten vielä tarkemmin entsyymeiltä. Kaikkea meidän ei tarvitse ymmärtää, mutta silmät pitäisi pitää auki. Arnold totesi, että jos entsyymit johtaisivat maailmaa, keskeisimmät globaalit ongelmat olisi jo ratkaistu. Tulevaisuus on tekemisiemme summa, joten meidän on syytä pitää silmämme auki kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Tulevaisuuden ratkaisut voivat tulla odottamattomilta tahoilta ja ne voivat olla lähempänä kuin uskommekaan.

 

Teemu Kokko
rehtori

Globaalisen murroksen keskellä

Olen viime päivinä suorastaan ahminut Alec Rossin hienon teoksen ”The Industries of the Future” (2016). Kirjoittaja on toiminut vuosia Hillary Clintonin neuvonantajana ja hän käsittelee varsin kansantajuisesti sitä massiivista globaalia murrosta, jota me kaikki parhaillaan elämme.

Kirjan viimeinen kappale tekee yhteenvedon koko problematiikasta ja käsittelee erityisesti sitä, miten valmistamme nuoriamme ja lapsiamme siihen maailmaan, missä yhä enemmän jylläävät viraalisuus, robotit, big data, geeniteknologia, cyber-uhat, algoritmit sekä kaikenlainen ajallinen ja paikallinen rajattomuus. Nämä ovat kysymyksiä, joita joudumme luonnollisesti jatkuvasti pohtimaan Haaga-Heliassa toimintaamme, käytäntöjämme ja opintosisältöjämme suunniteltaessa.

Ross antaa meille muutaman varsin konkreettisen neuvon: 1) Jotta maailmanmenoa voi ymmärtää, sitä pitää nähdä. Omissa ympyröissä pyöriminen ja riskin ylenmääräinen välttely ei vie meitä kohti uusia ulottuvuuksia. Ross puhuu myös eräänlaisesta monikulttuurisesta sujuvuudesta (multicultural fluency), jonka voi pitkälti ymmärtää suvaitsevuutena ja avarakatseisuutena. 2) Henkilökohtaisella tasolla Ross puhuu vahvasti ennakkoluulottomuuden ja omaan asiaan uskomisen puolesta. Lisäksi hän korostaa moniosaamisen (multidisciplinary approach) merkitystä. Siiloissa olo voi hänen mukaansa tulla yksinäiseksi. 3) Uutena osaamisalueena Ross korostaa koodaus- ja ohjelmointiosaamista. Hänen mukaansa tulevaisuuden kielitaito on kaksitahoinen; normaalin – lingvistisen – kielitaidon tukena pitäisi aina olla jonkin ohjelmointikielen hallinta tai vähintäänkin ymmärrys. Ross perustelee tuota ajatusta sillä, että ohjelmointikielen opetteleminen jo sinänsä kouluttaa oppijaa uudentyypppisen ajatteluun sekä analyyttiseen yksinkertaistamiseen.

Rossin näkemykset kannattaa ottaa tosissaan. Mitään vallankumousta ei varmasti ole järkevää tehdä, mutta kyllä maailman teknologinen murros väistämättä ulottuu myös Haaga-Heliaan. Siilojamme on määrätietoisesti purettava ja sisäistä yhteistyötä on edelleenkin tehostettava. Koko ajan ei oppimissisältöjä voida lisätä, joten joudumme tekemään myös poisvalintoja sekä integrointia.

Kirjan luettuani mietin pitkään, onko kehitys hyväksi vai pahaksi. Me kaikki tiedämme lieveilmiöt ja itsekin seuraan usein hiukan huvittuneena älypuhelimiinsa tuijottavia ”face down”-sukupolven edustajia. Mielipiteemme ei kehitystä kuitenkaan muuta, joten parasta on pyrkiä poimimiaan siitä myönteisimmät elementit. Myönteinen kiinnostus on ehkä elämänasenteena ja suhtautumistapana se kitkattomin ja palkitsevin vaihtoehto.

 

Teemu Kokko
rehtori