Lukutaito vapauttavana voimana

Kun opiskelee, joutuu lukemaan. Ennen puhuttiin pänttäämisestä ja ulkoa opettelusta, mutta nykyään puhutaan oivaltavasta lukemisesta tai ymmärtävästä lukemisesta.  Korkeakoulujen sivuilta löytyy opiskelijalle vinkkejä, miten näitä lukutaitoja oppii ja miten niitä harjoitetaan.  Mutta mitä lukutaito osaamisena ja käsitteenä tarkoittaa? Lukutaitojen kirjoon tutkijat laskevat tänä päivänä esimerkiksi digitaalisen lukutaidon, informaatiolukutaidon, interventiolukutaidon, intertekstuaalisen lukutaidon, kulttuurisen lukutaidon, medialukutaidon, monilukutaidon, televisuaalisen lukutaidon, teknologialukutaidon, tietokonelukutaidon, verkkolukutaidon visuaalisen lukutaidon ja ympäristölukutaidon. Lukutaidon käsite on moninaistunut.  Näitä moninaisia lukutaitoja tarvitaan työelämässä ja niitä tulee myös ammattikorkeakoulussa opettaa.

Lukutaidon tasoja on Linnakylän mukaan kolme: peruslukutaito, toimiva lukutaito sekä reflektiivinen ja vapauttava lukutaito. Toimivalla lukutaidolla tarkoitetaan sitä, että lukeminen vaihtelee eri tekstilajien ja eri tilanteiden mukaan. Reflektiivisellä lukutaidolla tarkoitetaan kykyä käyttää tekstejä siten, että saa selville tekstin merkityksen, osaa arvioida sisältöä kriittisesti ja kykenee käyttämään hankkimaansa tietoa valikoiden ja joustavasti omien tavoitteidensa mukaisesti. Tämä lukutaito linkittyy esimerkiksi opiskeluun ja on aivan keskeinen osa korkeakoulussa opittavia taitoja.

Viimeiseksi lukutaito voidaan nähdä yksilöä vapauttavana ja yhteiskuntaa kriittisesti arvioivana voimana. Lukutaito vapauttavana voimana on hieno kiteytys ja johdattaa ajatukset kaikkiin niihin lukukokemuksiin, joista on saanut nauttia.  Oman sukupolveni nuorille lukutaito tarkoitti ennen kaikkea tekstinlukutaitoa ja visuaalista lukutaitoa.  Varhaislapsuudessani ei ollut kodeissa vielä televisioita.  Isäni mielestä televisio oli ohimenevä muoti-ilmiö. Meille ei ensimmäiseksi televisiota hankittu.  Ehkä siksi lapsuuden luku- ja kuvakirjakokemukset jäivät niin hienoina ja voimakkaina mieleen. Varsinkin kuvallisia ärsykkeitä oli niukasti tarjolla.

Tämän ajan nuorille on tarjolla ääntä, kuvaa ja tekstiä todella monissa kanavissa.  Niitä voi myös itse tuottaa ja käyttää viestintään.  Välineitten tarjooma on huima ja teknologiaa löytyy monessa muodossa.  Haasteena on pikemminkin suuri kuin pieni valikoima.  Mahdollisuudet viestiä ovat aivan upeat, kuvaa ja ääntä voi lähettää toiselle puolella maapalloa vähin kustannuksin.  Kuvaa ja ääntä luetaan ahkerasti ja niiden käyttötaito on tärkeää myös työelämässä.  Erityisesti kuvan merkitys viestinnässä on noussut aivan uudelle tasolle.

Kaikista näistä uusista viestinnän välineistä huolimatta kirja ei ole kuollut, vaikka niin ennustettiin.  Kirjoja myydään yhä ja niillä tehdään rahaa.  Lukeva ystäväni sanoi, että kirja on kiva esine ja kirja tuoksuu hyvältä.   Kirjoilla on ystävänsä edelleen.  Nyt on kohta aika ottaa käteen kesäkirja ja kirjaimellisesti harjoittaa vapauttavaa lukutaitoa.  Hyviä lukuhetkiä kesään!

 

Minna Hiillos
vararehtori
johtaja, liiketalouden koulutusyksikkö

Ohjausta uraan vai uraohjausta – Mitä minusta tulee isona?

Saimme menneellä viikolla lukea hallituksen aloitteista työllisyysasteen nostamiseksi. Työllistämistoiveet kohdistetaan etenkin pienempiin yrityksiin ja itsensä työllistämiseen. Tavoitteena on 110 000 uutta työpaikkaa ja työllisyysasteen nostaminen 72 %:iin. Vaikka hallituksen keinovalikoima on rajoitettu ja onnistuminen riippuu myös monesta ulkoisesta tekijästä, niin yhteiskunnallisesti miltei kaikki yhtyvät hallituksen tavoitelinjauksiin työmarkkinoiden joustavuuden lisäämiseksi. Keinot ovat kuitenkin saaneet ristiriitaisen vastaanoton. Yksilön näkökulmasta tulevaisuudessa on entistä enemmän vaihtoehtoja työllistymiseen ja oman uran rakentamiseen.

Vaihtoehtojen lisääntyessä tarvitaan yhä enemmän ohjausta myös ammattikorkeakouluissa. ”Hyvin toimivat ja tulokselliset ohjauspalvelut takaavat sen, että jokainen opiskelija saa opiskelun eri vaiheissa urakehityksensä kannalta tarvitsemansa tuen…” määrittelee tuore Haaga-Helian julkaisu: Ohjaus Haaga-Heliassa – AVAA OVET TYÖELÄMÄÄN. Haluan kiittää julkaisun toimittajia ja työryhmää erinomaisen selkeästä teoksesta. Se etenee strategisista linjauksista ohjauksen tavoitteisiin ja periaatteisiin, listaa ohjauksen toimijat ja ohjausprosessit sekä ottaa kantaa ohjauksen arviointiin ja kehittämiseen. Me olemme itse asiassa kaikki mukana ohjauksen verkostossa, emme vähiten omalla esimerkillämme.

Haaga-Helian ohjauksen yksi painopisteistä on uraohjaus – Haaga-Helia avaa ovet työelämään. Teemme vahvasti yhteistyötä yritysten ja muiden työelämän toimijoiden kanssa. Opiskelijoille tämä yhteistyö näyttäytyy vahvimmin opetussuunnitelmien kautta. Ne vastaavat työelämän tuleviin osaamistarpeisiin, antavat opiskelijoille mahdollisuuden tutustua erilaisiin uravaihtoehtoihin ja valmentavat valmistuvia muuttuville työmarkkinoille. Uraohjauksella tuetaan opiskelijoiden urasuunnittelutaitoja ja työllistymisvalmiuksia. Tässä työssä on mukana suuri joukko haagahelialaisia osaajia.

Keskitetysti uraohjausta on tarjolla Urapisteessä, Pasilan kampuksen 2. kerroksessa. Viime vuonna ohjauskertoja, joissa annettiin urasuunnitteluun ja työnhakuun liittyvää ohjausta, oli yli 2000 ja Urapiste oli auki vain osan vuodesta. Opiskelijoiden tarpeet ovat hyvin moninaisia, mutta kysyntää on etenkin CV-pajoille ja esimerkiksi LinkedIn-profiilin työstämiseen. Tarjoamme opiskelijoille sähköisiä palveluja MyNetin Urapalvelut -sivustolla. Sieltä löytyy muun muassa Urasuunnittelun työkalupakki. Kannattaa tutustua!

Urapalvelut välittää työantajien tarjoamia harjoittelu- ja työpaikkoja edistäen näin opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksia. Alkuvuodesta 2015 Haaga-Helia otti käyttöön Uranuksen LAURA™-rekrytointisivuston. Sen kautta opiskelijoille tarjottiin työpaikkoja, opinnäytetyötoimeksiantoja ja harjoittelupaikkoja vuoden aikana yhteensä 2 706, joista suurin osa oli harjoittelua ja vakituista työtä. Vuoden 2016 alku on ollut erityisen vilkasta aikaa. Kolmen kuukauden aikana LAURAssa oli 1 113 tarjousta. LAURA on erinomainen esimerkki palveluiden digitalisoinnista. Järjestimme työantajille ja opiskelijoille myös ura- ja verkostoitumispäivä DUUNIIN.NETin. Mukana oli Pasilassa 49 ja Haagassa 25 organisaatiota, joista suurin osa koki tapahtuman hyödyllisenä tai erittäin hyödyllisenä.

Selvitämme jatkuvasti toimintamme vaikuttavuutta. Parhaillaan on työn alla restonomien palkka- ja työllisyystutkimus. Siinä ovat mukana lähes kaikki restonomikoulutusta tarjoavat ammattikorkeakoulut ja keskeiset yhteistyötahot. Tavoitteena on selvittää, millaisiin tehtäviin ja vastuisiin, millaisella palkkatasolla ja työsopimuksella restonomit ovat työllistyneet. Vastaavia tutkimuksia on tehty vuosina 2006 ja 2011. Tuloksista voidaan päätellä, olemmeko onnistuneet yhdessä keskeisimmistä tehtävistämme eli siinä, työllistyvätkö Haaga-Heliasta valmistuneet restonomit koulutusta vastaaviin tehtäviin.

Olen saanut oman työurani aikana toimia sekä palkkatyössä että yrittäjänä. Työnantajina on ollut pieniä ja isoja yksityisiä yrityksiä, myös perheyrityksiä ja julkishallinnollisia organisaatioita. Oma yrityksemme työllisti parhaimmillaan yli 50 henkilöä. Työhistoriani näen ja muistan aina vuosittain tulevasta työeläkeotteesta. Olen tehnyt monenlaista työtä ja roolit ovat vaihdelleet harjoittelijasta esimieheen, asiantuntijasta johtajaan ja hallituksen jäsenestä yrittäjään. Jonkinlaista ”ohjausta” uraan olen saanut ja kait olen saanut uraohjaustakin. Edelleen mietin miltei päivittäin tuota ydinkysymystä: Mitä minusta tulee isona?

Mikä sitten ohjasi omaa uraani sen alkuvaiheessa? Palkka tietenkin. Kesätyöstä pankissa olisi maksettu 9 markkaa ja 75 penniä tunnilta, valintani oli mittamiehen apulaisen paikka, josta sai 17 markkaa ja 50 penniä tunnilta. Oliko valinta järkevä? Ainakin siinä hetkessä se mahdollisti paljon: pidemmällä tarkastelulla olisi ehkä kannattanut valita toisin. Uraohjaus on keskeistä, mutta päätöksen valintojen välillä tekee aina yksilö itse.

 

Jouni Ahonen
vararehtori, kaupallinen johtaja

 

 

 

Globaalisen murroksen keskellä

Olen viime päivinä suorastaan ahminut Alec Rossin hienon teoksen ”The Industries of the Future” (2016). Kirjoittaja on toiminut vuosia Hillary Clintonin neuvonantajana ja hän käsittelee varsin kansantajuisesti sitä massiivista globaalia murrosta, jota me kaikki parhaillaan elämme.

Kirjan viimeinen kappale tekee yhteenvedon koko problematiikasta ja käsittelee erityisesti sitä, miten valmistamme nuoriamme ja lapsiamme siihen maailmaan, missä yhä enemmän jylläävät viraalisuus, robotit, big data, geeniteknologia, cyber-uhat, algoritmit sekä kaikenlainen ajallinen ja paikallinen rajattomuus. Nämä ovat kysymyksiä, joita joudumme luonnollisesti jatkuvasti pohtimaan Haaga-Heliassa toimintaamme, käytäntöjämme ja opintosisältöjämme suunniteltaessa.

Ross antaa meille muutaman varsin konkreettisen neuvon: 1) Jotta maailmanmenoa voi ymmärtää, sitä pitää nähdä. Omissa ympyröissä pyöriminen ja riskin ylenmääräinen välttely ei vie meitä kohti uusia ulottuvuuksia. Ross puhuu myös eräänlaisesta monikulttuurisesta sujuvuudesta (multicultural fluency), jonka voi pitkälti ymmärtää suvaitsevuutena ja avarakatseisuutena. 2) Henkilökohtaisella tasolla Ross puhuu vahvasti ennakkoluulottomuuden ja omaan asiaan uskomisen puolesta. Lisäksi hän korostaa moniosaamisen (multidisciplinary approach) merkitystä. Siiloissa olo voi hänen mukaansa tulla yksinäiseksi. 3) Uutena osaamisalueena Ross korostaa koodaus- ja ohjelmointiosaamista. Hänen mukaansa tulevaisuuden kielitaito on kaksitahoinen; normaalin – lingvistisen – kielitaidon tukena pitäisi aina olla jonkin ohjelmointikielen hallinta tai vähintäänkin ymmärrys. Ross perustelee tuota ajatusta sillä, että ohjelmointikielen opetteleminen jo sinänsä kouluttaa oppijaa uudentyypppisen ajatteluun sekä analyyttiseen yksinkertaistamiseen.

Rossin näkemykset kannattaa ottaa tosissaan. Mitään vallankumousta ei varmasti ole järkevää tehdä, mutta kyllä maailman teknologinen murros väistämättä ulottuu myös Haaga-Heliaan. Siilojamme on määrätietoisesti purettava ja sisäistä yhteistyötä on edelleenkin tehostettava. Koko ajan ei oppimissisältöjä voida lisätä, joten joudumme tekemään myös poisvalintoja sekä integrointia.

Kirjan luettuani mietin pitkään, onko kehitys hyväksi vai pahaksi. Me kaikki tiedämme lieveilmiöt ja itsekin seuraan usein hiukan huvittuneena älypuhelimiinsa tuijottavia ”face down”-sukupolven edustajia. Mielipiteemme ei kehitystä kuitenkaan muuta, joten parasta on pyrkiä poimimiaan siitä myönteisimmät elementit. Myönteinen kiinnostus on ehkä elämänasenteena ja suhtautumistapana se kitkattomin ja palkitsevin vaihtoehto.

 

Teemu Kokko
rehtori