Miten oikeaa asennetta voi opettaa ja opiskella?

Parhaillaan on menossa korkeakoulujen yhteishaku. Monen nuoren kodissa on selailtu valintaoppaita ja antaumuksella pohdittu, mitä hakukohteita ja valintoja nuori tekee ja miten ne opintopolkujärjestelmään pitäisi syöttää. Taktikointia mietitään. Hakujärjestyksellä on väliä ja monta muutakin yksityiskohtaa pitää huomioida. Tästä hetkestä alkaa monella polku kohti valintakokeita ja sitä kautta aukeaa mahdollisesti ovi toivottuun opiskelupaikkaan ja tie tavoiteltuun ammattiin.

Muistan itse hyvin ajan, kun ylioppilastutkinnon jälkeen hain omaa opiskelupaikkaa. Minulla ei ollut mitään selkeää unelma-ammattia ja muistan selailleeni hakuoppaita kuin postimyyntikatalogia – mitähän kaikkea täällä on tarjolla? Tuntui kuitenkin hirveän tärkeältä valita juuri minulle sopiva opiskelupaikka, joka sitten johtaisi hyvään työpaikkaan ja -uraan.

Työuriin liittyen luin mielenkiintoisen artikkelin rekrytoinnista ja siinä erittäin kokenut rekrytoija sanoi, ettei ’enää rekrytoi tietynlaista osaamista tai tiettyä suoritettua tutkintoa vaan asennetta’. Hänen kokemuksensa oli, että kaiken voi oppia ja kaikki muuttuu niin nopeata vauhtia, että paras ennuste menestymiselle on ’oikea asenne’. Tämä strategia oli toiminut isossa kansainvälisessä yrityksessä paremmin kuin tietyn osaamisen hakeminen.

Rekrytoijan hakema ’oikea asenne’ haastaa koulutusorganisaatiot miettimään, miten oikeaa asennetta voi opettaa. Uskon, että asennetta oppii tekemällä. Ryhmissä työskentelemällä, esiintymällä, väittelemällä ja yleensäkin oppimalla tuntemaan itseään yhteisön osana ja toimijana oppii eniten. Korkeakoulussa opittavat analyysitaidot ja kriittinen tiedonkäsittelytapa ovat myös todella tärkeitä työelämässä. Asenne on myös oppimisen iloa, tiedonjanoa ja uteliaisuutta sekä halua kokeilla. Kokeilukulttuuriin kuuluu myös epäonnistumiset ja niistä selviäminen.

Edelleen on tärkeää oppia uutta ja perusosaamiset on luonnollisesti oltava kunnossa. Ja on toki ammatteja, joissa osaamisvaatimukset ovat selkeitä kuten vaikka terveydenhuollossa. Sen sijaan luovaa asiantuntijatyötä voi tehdä monella eri koulutuspohjalla. Olisi hyväksi, että vaikeita ongelmia olisi pohtimassa hyvin erilaisilla taustoilla varustettuja asiantuntijoita.

Opiskelin loppujen lopuksi kahdessa eri yliopistossa kahta aivan erilaista oppiainetta, joista toisesta lopulta väittelin tohtoriksi. Jälkikäteen ajatellen olisin voinut opiskella joitain ihan muitakin aineita, jotka varmaan olisivat kohdallani johtaneet nykyiseen ammattipolkuuni. Jos ei nuorelle aukea juuri se koulutuspaikka, jota on ensisijaisesti hakenut, voi omaan toiveammattiinsa päästä monta tietä. Suomalainen koulutusjärjestelmä on hieno ja tarjoaa yhdenkin tutkinnon sisällä monenlaisia polkuja. Joskus se kakkosvaihtoehtokin voi olla erinomainen vaihtoehto opiskelupaikaksi ja tarjota hienoja uramahdollisuuksia – kunhan asenne on kohdallaan.

 

Minna Hiillos
vararehtori
johtaja, liiketalouden yksikkö