Ohjausta uraan vai uraohjausta – Mitä minusta tulee isona?

Saimme menneellä viikolla lukea hallituksen aloitteista työllisyysasteen nostamiseksi. Työllistämistoiveet kohdistetaan etenkin pienempiin yrityksiin ja itsensä työllistämiseen. Tavoitteena on 110 000 uutta työpaikkaa ja työllisyysasteen nostaminen 72 %:iin. Vaikka hallituksen keinovalikoima on rajoitettu ja onnistuminen riippuu myös monesta ulkoisesta tekijästä, niin yhteiskunnallisesti miltei kaikki yhtyvät hallituksen tavoitelinjauksiin työmarkkinoiden joustavuuden lisäämiseksi. Keinot …

Continue reading

Globaalisen murroksen keskellä

Teemu Kokko

Olen viime päivinä suorastaan ahminut Alec Rossin hienon teoksen ”The Industries of the Future” (2016). Kirjoittaja on toiminut vuosia Hillary Clintonin neuvonantajana ja hän käsittelee varsin kansantajuisesti sitä massiivista globaalia murrosta, jota me kaikki parhaillaan elämme. Kirjan viimeinen kappale tekee yhteenvedon koko problematiikasta ja käsittelee erityisesti sitä, miten valmistamme nuoriamme …

Continue reading