Lukuvuosimaksut muuttavat suomalaista korkeakoulutusta

Ensi vuonna voimaan tulevat lukuvuosimaksut ovat keskusteluttaneet jo pitkään. Nyt kun H-hetki lähenee, on keskustelu tiivistynyt hakijamäärien romahtamisen ympärille. Arvioidaan, että hakijoita EU/ETA-alueen ulkopuolelta voi olla jopa 40% vähemmän. Lukuvuosimaksut koskevat juuri niiden maiden, kuten Venäjän, Kiinan, Nepalin, Vietnamin, jne. opiskelijoita, jotka ovat täyttäneet suomalaisten korkeakoulujen englanninkielisiä ohjelmia. Vaarana on, …

Continue reading

Yksituumaisuus kannattaa

Teemu Kokko

Olen kuluneen vuorokauden aikana viettänyt yli kuusi tuntia opetus- ja kulttuuriministeriön tiloissa strategiakautta 2017-2020 koskevissa sopimusneuvotteluissa. Ensin neuvoteltiin Metropolian asioista, sitten omistamme ja tänään Laurean asioista. Syy läsnäolooni kaikissa kolmissa neuvotteluissa oli Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian strateginen liittouma, jonka muodostanut liittoumasopimus allekirjoitettiin perjantaina 30.9.   On varsin ymmärrettävää, että OKM …

Continue reading

’Halutaan moniosaaja’ – työelämän näkemyksiä kyvykkyyksistä

Minna Hiillos

Kyvykkyys on sana, joka toistuu erityisesti nyt, kun pohditaan millä Suomi saadaan taas nousuun.  Viime viikolla pohdimme yhdessä yritysten ja muiden koulutuksen tarjoajien kanssa, mitä kyvykkyyksiä työelämä odottaa.   Näkökulmia oli keskustelussa useita.  Kahtena keskeisenä teemana nousi keskusteluun toisaalta mitä kyvykkyyksiä valmistuvilta opiskelijoilta odotetaan ja toisaalta mitä kyvykkyyksiä organisaatiolla täytyy olla …

Continue reading

eMBA in Service Excellence – Kannattava investointi johtamisosaamisen kehittämiseen ja Haaga-Helian tulevaisuuteen

Maailmalla arvostetut MBA –opinnot ovat aina ollut Suomessa jonkinmoinen kummajainen – ”eihän se ole edes tutkinto”. Ylempiä korkeakoulututkintoja (Master of Business Adminstration) ei tule sekoittaa kyseiseen täydennyskoulutus –muotoon. Talouselämä 26/2015 esitteli laajasti MBA-täydennyskoulutusohjelmia, joita on tarjolla pääsääntöisesti yliopistoissa, mutta myös muutamissa ammattikorkeakouluissa, kuten Haaga-Heliassa. Tarjoajien joukkoon mahtuu myös kansainvälisiä toimijoita, …

Continue reading

Tulevaisuutta tekemässä

Teemu Kokko

Kevään aikana varsin moni tilaisuus, johon olen osallistunut, on keskittynyt tulevaisuuteen. Tämä on varsin luonnollista, kun koko kansakunta etsii Suomen tulevan nousun reseptiä ja sitä tukevia elementtejä. Huhtikuun Ennakointikamarissa käsiteltiin koulutusta, osaamista ja työelämää. Kantavana ajatuksena oli se, että tulevaisuus pitää tehdä, koska sitä ei vielä ole. Useimmat meistä näkevät …

Continue reading

Lukutaito vapauttavana voimana

Minna Hiillos

Kun opiskelee, joutuu lukemaan. Ennen puhuttiin pänttäämisestä ja ulkoa opettelusta, mutta nykyään puhutaan oivaltavasta lukemisesta tai ymmärtävästä lukemisesta.  Korkeakoulujen sivuilta löytyy opiskelijalle vinkkejä, miten näitä lukutaitoja oppii ja miten niitä harjoitetaan.  Mutta mitä lukutaito osaamisena ja käsitteenä tarkoittaa? Lukutaitojen kirjoon tutkijat laskevat tänä päivänä esimerkiksi digitaalisen lukutaidon, informaatiolukutaidon, interventiolukutaidon, intertekstuaalisen …

Continue reading

Ohjausta uraan vai uraohjausta – Mitä minusta tulee isona?

Saimme menneellä viikolla lukea hallituksen aloitteista työllisyysasteen nostamiseksi. Työllistämistoiveet kohdistetaan etenkin pienempiin yrityksiin ja itsensä työllistämiseen. Tavoitteena on 110 000 uutta työpaikkaa ja työllisyysasteen nostaminen 72 %:iin. Vaikka hallituksen keinovalikoima on rajoitettu ja onnistuminen riippuu myös monesta ulkoisesta tekijästä, niin yhteiskunnallisesti miltei kaikki yhtyvät hallituksen tavoitelinjauksiin työmarkkinoiden joustavuuden lisäämiseksi. Keinot …

Continue reading

Globaalisen murroksen keskellä

Teemu Kokko

Olen viime päivinä suorastaan ahminut Alec Rossin hienon teoksen ”The Industries of the Future” (2016). Kirjoittaja on toiminut vuosia Hillary Clintonin neuvonantajana ja hän käsittelee varsin kansantajuisesti sitä massiivista globaalia murrosta, jota me kaikki parhaillaan elämme. Kirjan viimeinen kappale tekee yhteenvedon koko problematiikasta ja käsittelee erityisesti sitä, miten valmistamme nuoriamme …

Continue reading

Miten oikeaa asennetta voi opettaa ja opiskella?

Minna Hiillos

Parhaillaan on menossa korkeakoulujen yhteishaku. Monen nuoren kodissa on selailtu valintaoppaita ja antaumuksella pohdittu, mitä hakukohteita ja valintoja nuori tekee ja miten ne opintopolkujärjestelmään pitäisi syöttää. Taktikointia mietitään. Hakujärjestyksellä on väliä ja monta muutakin yksityiskohtaa pitää huomioida. Tästä hetkestä alkaa monella polku kohti valintakokeita ja sitä kautta aukeaa mahdollisesti ovi …

Continue reading

Välillä kannattaa lähteä kauas

Teemu Kokko

Vietin talvilomani kaukana Suomesta – Itä-Karibialla. Etäisyys mahdollistaa tietynlaisen irtioton, mutta se mahdollistaa myös asioiden tarkastelun uudesta näkökulmasta. Tuntui hyvältä jättää vähäksi aikaa taakse Suomessa vallitseva kielteissävytteinen ilmapiiri, siihen liittyvä itseruoskinta sekä median laajalti harjoittama ”kuka mokasi eniten”-kulttuuri. Kävin monilla alueilla, missä köyhyys oli silmiinpistävää, mutta silti elämän virta tuntui …

Continue reading