Työelämälähtöisyyttä kiitetään maailmalla

New York Timesin haastattelussa Harvardin yliopiston professori Tony Wagner toteaa, että vaikka työmarkkinat edellyttävät kykyä soveltaa taitoja, opetetaan kouluissa edelleen asioita, joita opiskelijat eivät tule ikinä tarvitsemaan. Tällaiset faktat voi unohtaa, kun koe on ohi ja googlata ne sitten myöhemmin. Sen sijaan koulussa tulisi keskittyä opettamaan taitoja ja halua oppia. Wagnerin mukaan Suomi on onnistunut juurruttamaan tämän ajatuksen koulutusjärjestelmään: suomalaiset opiskelijat oppivat ajatusmalleja ja luovuutta. (Yle Uutiset 31.3.2013.)

HAAGA-HELIAn strategiassa työelämälähtöisyys on vahvasti korostettuna. Se näkyy sekä pedagogisessa strategiassamme että T&K-strategiassa. Omat tutkijamme, yliopettajat Hannu Kotila ja Kimmo Mäki AOKK:sta, ovat tutkineet OPIT (Oppimista työelämän kanssa) -hankkeessa ammattikorkeakoulujen erilaisia työelämäyhteistyön muotoja haastattelemalla sekä opettajia, opiskelijoita että työelämän edustajia. Vaikka näkemyksiä ammattikorkeakoulujen ja työelämän suhteesta on monia, työelämässä tarvittava osaaminen on edelleen ammattikorkeakoulujen kovaa ydintä. Elävimmillään tämä tapahtuu työelämän kanssa tehtävässä hankeyhteistyössä. Avaintekijä onnistuneelle työelämäyhteistyölle on tutkijoiden mukaan joustava ”kolmikantayhteistyö”, jossa niin opettajat, opiskelijat kuin työelämän edustajat pyrkivät käyttäjälähtöiseen, jokaista osapuolta palvelevaan yhteistyöhön.

Itselläni oli mahdollisuus olla viime viikolla yrityspartnerimme Miele Oy:n vieraana. He kiittelivät heidän hankkeisiinsa osallistuneiden opiskelijoidemme valmiuksia. Keskusteluissa tuli myös esiin, että voisimme vielä monella tapaa tiivistää tätä yhteistyötämme ja että odotukset aktiivisuutemme suhteen ovat kovat.

Työelämälähtöisyys on ammattikorkeakoulun menestymiselle elinehto. HAAGA-HELIAssa olemme tehneet yritysyhteistyötä aina ja olemme hyvissä asemissa. Samaan hengenvetoon voimme kuitenkin todeta, että meilläkin on vielä paljon tehtävää kääntääksemme toimintamme aidosti ja kaikilta osin työelämän edellyttämiä taitoja, innovatiivisuutta ja jatkuvaa oppimisen halua kehittäväksi.

Ritva Laakso-Manninen

Comments are closed.