Hiljattain päättyneet jääkiekon MM-kisat herättivät monenlaisia ajatuksia ja keskustelu on jälkikäteen käynyt kuumana. Itse olen pohtinut – kuten niin monesti aikaisemminkin – urheilun ja käytännön liikkeenjohdon samankaltaisuutta. Helsingin ja Tukholman peleistä nostan esille muutaman irtohuomion:
Supertähtiä vilisevä Venäjä ei missään vaiheessa pelannut joukkueena. Samanaikaisesti Suomen joukkue leimattiin kisojen alussa ryhmäksi keskinkertaisuuksia tai ”puulaakijoukkueeksi”, kuten päävalmentaja Jalonen moneen kertaan totesi. Ruotsi aloitti heikosti, mutta joukkueen kasvu- ja oppimiskäyrä kisojen aikana hakee vertaistaan MM-kisojen historiassa. Ranska oli uskollinen pelisysteemilleen ja pääsi yllättämään monet joukkueet. Norja pääsi hurmoksessaan lähes maaliin, mutta sitten tosi paikan tullessa usko ei aivan vielä riittänyt. (Juhani Tammista siteeraten ”prosentin epäilys päässä on kymmenen prosentin heikennys itse suorituksessa…”.) Sveitsi yllätti kaikki kovalla kurinalaisella työnteollaan. Tsekki oli yksi ennakkosuosikeista, mutta homma ei missään vaiheessa lähtenyt toimimaan. USA ja Kanada kaatuivat pitkälti peruskuntopohjan pettämiseen.
Liikkeenjohdollisesti ja vähän HAAGA-HELIAakin ajatellen summaan seuraavasti:
- Yksilöt ovat tärkeitä, mutta vain JOUKKUEENA voi saada tosimenestystä.
- Hyvä joukkue koostuu pelaajista, jotka pelaavat oman tonttinsa hyvin ja pitävät aivan erityistä huolta rajapinnoista.
- Jokaisen pelaajan tulee viime kädessä itse vastata omasta kunto- ja taitopohjastaan.
- Menestys luo menestystä.
- Hyvä joukkue arvioi jatkuvasti itseään kriittisesti ja oppii virheistään.
- Oikoteitä menestykseen ei ole. Yleensä reseptinä on harjoittelu, harjoittelu ja harjoittelu.
- Omalle pelisysteemille tulee olla uskollinen.
Se jääkiekkokaudesta, nyt katseet kohti jalkapalloa!
Teemu Kokko
