Kiinalaiset ostavat naurua eli tositarinoita TKI:n maailmanvalloituksesta Saksan malliin

Kävimme viime viikolla koordinoimamme valtakunnallisen TKI-osaajavalmennuksen kanssa ulkomaanjaksolla Saksassa Stuttgartissa. Täytyy myöntää, että olin itse skeptinen siitä, että voiko Saksasta löytyä uusia ajatuksia TKI-toimintaan. Saksan olen mieltänyt aina varsin konservatiiviseksi ja perinteiseksi maaksi. Perinteinen autoteollisuus on ollut teknologisten innovaatioiden kehto, ja ovatpa saksalaiset autobrändit edelleen maailman kärkeä. Mutta löytyykö maasta mitään uutta?

Skeptisyyteni hävisi, kun saimme mahdollisuuden tutustua Steinbeis-Stiftung -nimiseen innovaatioiden kaupallistamisorganisaatioon, joka syntyi tarpeeseen tuotteistaa korkeakoulujen osaamista yritysten hyödyksi. Steinbeisin verkostoon kuuluu jo yli 1000 korkeakoulujen kylkeen syntynyttä innovaatioita ja osaamista kaupallistavaa yritystä.

Eräs mainio esimerkki oli ammattikorkeakoulun tutkija-opettaja, joka oli luonut korkeakouluunsa maailmanlaajuisen koulutuspalvelun. Taustalla oli hänen tiiminsä hankkeet, joissa selvitettiin naurun merkitystä hyvinvointiin ja terveyteen. Tänään tiimillä on jo yli 800 toimipaikkaa kaikkialla maailmassa, joissa akkreditoidut sairaalaklovnit edistävät lasten terveyttä. Kiina on kuulemma suurin markkina-alue.

Toinen esimerkki oli yliopettaja, joka oli työparinsa kanssa kehittänyt pk-yrityksille suunnatun palvelun käytettävyyden testaamiseen ja kehittämiseen. Tätä nykyä hänellä on oma kuuden hengen tiimi asiantuntijoita ja opiskelijoita tarjoamassa näitä palveluja. Myydä ei kuulemma enää tarvitse, sillä yritykset ovat löytäneet heidät, ja asiakkaita tulee ympäri Saksaa. Onpa siinä ohessa luotu uusi kokonainen koulutusohjelma heidän ammattikorkeakouluunsa.

Täytyy tunnustaa, että Saksa pääsi yllättämään. Silmiinpistävää oli se rohkeus tehdä uusia asioita – ei yksin vaan yhdessä. Hienoa oli nähdä se rohkeus tuotteistaa TKI-toiminnan tuloksia, ja myydä niitä maailmanlaajuisesti. Yritysyhteistyö oli löytänyt uuden, kaupallisen ulottuvuuden. Yrittäjämäinen ote, into kehittää yrityksiä ja ilo tehdä yhdessä olivat asioita, jotka matkasta jäivät kytemään ajatuksina siitä, mitä kaikkea voimmekaan täällä HAAGA-HELIAssa tehdä maailmanvalloittamiseksi!

Vararehtori Lauri Tuomi

Comments are closed.