Venäläinen puunukke

Kuluvan kevään aikana meillä HAAGA-HELIAssa on tehty hartiavoimin töitä opiskelijoittemme aikataulussa valmistumisen mahdollistamiseksi ja opintojen yleisen sujuvuuden parantamiseksi. Asiaa on lähestytty varsin monesta eri suunnasta ja lukuisat toimijat ovat eri rooleissaan olleet mukana kehitystyössä. Opintojen suorittamiseen liittyvää säännöstöä on kevennetty ja vuosien mittaan syntynyttä määräys-/kielto-/ohjeistusviidakkoa on raivattu. Tuloksena onkin täysin uusia lähtöjä ohjaukseen, opinnäytetyöskentelyyn, työharjoitteluun, opintojen suorittamiseen vaihtoehtoisilla tavoilla sekä kaikkia näitä tukevaan viestintään.

Kevään aikana on kieltämättä monesti tullut mieleen kuva perinteisestä venäläisestä puunukesta – matrjoshkasta. Kun yhden kerroksen poistaa, alta paljastuu uusi odottamaton kerros. Opintoprosessi on HAAGA-HELIAn ydinprosessi ja joka ainoan haagahelialaisen työpanos vaikuttaa siihen jollain tavoin. Näin ollen isossa talossa tehtävillä linjauksilla ja päätöksillä on varsin usein odottamattomiakin vaikutuksia. Mitään asiaa ei valitettavasti voida – hyvistäkään yrityksistä huolimatta – valmistella siten, että kaikki seurannaisvaikutukset voidaan sataprosenttisesti ennakoida. Tämän tosiasian kanssa täytyy vain pystyä elämään ja liikkeen tulee jatkua. Kehitystyö tulee nähdä pikemminkin prosessina kuin projektina. Pala palalta mennään siis eteenpäin kohti yhteistä tavoitetta.

HAAGA-HELIAn suuri etu on, että fundamenttimme ovat kunnossa ja strategiamme on kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin selkeä: me teemme koulutusaloillamme töitä myynnin ja palvelun eteen. Rahoitusmallin vaateisiin on kuitenkin suhtauduttava vakavasti ja arkielämän realiteetit tulee kaikessa toiminnassa ottaa huomioon. Yhdessä tekeminen on ainoa vastaus moneen haasteeseen ja parasta (ja palkitsevinta) on, kun moni pää miettii ratkaisuja uusista kerroksista paljastuviin kysymyksiin. Kaikki tämä edellyttää avoimuutta, vahvaa sisäistä kommunikointia sekä oman panoksensa tuomista yhteiseen pöytään. Olen ilokseni havainnut, että näin todella kuluneen kevään aikana on tapahtunut; odottamattomiltakin tahoilta on tullut varsin konkreettisia kehitysehdotuksia.

Venäläisen puunuken monet kerrokset ovat kauniita ja ne ovat yllätyksellisiä. Kun kaikki kerrokset on käyty läpi, päädytään kovaan ytimeen. Olkoon tuo meidän kova ytimemme se tulevaisuuden HAAGA-HELIA, joka on myynti-, palvelu- ja yrittäjähenkistä ammatillisuutta korostuva Suomen vahvin ammattikorkeakoulu, jonka kasvu on pääsääntöisesti tapahtunut kansainvälisillä markkinoilla ja jonka monipuolinen opetus tutustuttaa yritykset ja opiskelijat toisiinsa jo opintojen aikana. Vaihtoehtoisista suoritusmahdollisuuksistaan ja monipuolisista TKI-hankkeistaan tunnettu korkeakoulu on haluttu opiskelupaikka ja näin ollen se on jatkuvasti nuorten huulilla.

vararehtori Teemu Kokko

Comments are closed.