HAAGA-HELIA sillanrakentajana huippu-urheilun ja opintojen yhdistämisessäHAAGA-HELIA sillanrakentajana huippu-urheilun ja opintojen yhdistämisessäHAAGA-HELIA sillanrakentajana huippu-urheilun ja opintojen yhdistämisessä

HIFK:n puolustajalegenda, ”punainen iso kakkonen”, Juha Rantasila on kirjoittanut mainion kirjan elämästään ja peliurastaan (Puolustaja, Kustannusosakeyhtiö Teos, 2013). Kirjansa esipuheessa Rantasila toteaa pitävänsä johtotähtenään sitä, että yhdenkään urheilijan ei tulisi aktiiviuransa jälkeen joutua putoamaan tyhjän päälle. Kaiken lisäksi hän lahjoittaa kaiken kirjasta kertyvän tuoton apurahoina Suomessa ja ulkomailla pelaaville nuorille, jotka joutuvat tulevaisuutta rakentaessaan miettimään, miten urheilu, opiskelu ja työ voidaan parhaiten yhdistää.

Rantasila tietää, mistä puhuu. Hän on toistaiseksi ainoa SM-liigan maalipörssin voittanut puolustaja, joka peliuransa aikana sekä suoritti juristin tutkinnon että toimi asianajajana. Peliuran päätyttyä hänestä tuli erittäin menestynyt liikejuristi.

Kuten Rantasila kirjassaankin toteaa, vaatii urheilun ja opintojen yhdistäminen ennen kaikkea äärimmäistä päämäärätietoisuutta mutta myös ulkoista tukea. Rantasilan kohdalla tuo tuki tuli jo aivan lapsesta lähtien kotoa omilta vanhemmilta: ”ensin läksyt, sitten kaukaloon”.

Myös HAAGA-HELIA on vahvasti nuorten urheilijoiden asialla: olemme muun muassa yksi Urhea-säätiön perustajajäsenistä. Lisäksi Vierumäellä toimiva yksikkömme on Suomen suurin liikunnan koulutusyksikkö, joka tulee aina väistämättä vastaan, kun puhutaan suomalaisesta urheilusta, valmennuksesta ja urheilujohtamisesta.

Kuluneen syksyn aikana HAAGA-HELIAn Helsingin toimipisteissä on aloitettu Huippu-urheilijoista Yrittäjiksi -koulutusohjelma, jossa 19 innokasta nykyistä ja entistä huippu-urheilijaa valmistautuvat uran jälkeiseen aikaan yrittäjyyden tuomien mahdollisuuksien avulla.

Opetus toteutetaan yksilöllisesti kunkin opiskelijan urheilu-uran ehdoilla, ja kantavana teemana on henkilökohtaisen yrittäjyyden aktiivinen edistäminen. Ryhmässä on useita SM-liigan pelaajia, suuri osa Suomen alppimaajoukkueesta sekä monia yksilölajien edustajia. Tulevia Sotshin olympialaisia seurataankin HAAGA-HELIAssa aivan erityisellä innolla.

Juha Rantasila asuu suuren osan vuodesta Nizzassa, missä hän vaikuttaa puoliammattilaisen Les Aigles de Nice-jääkiekkojoukkueen  taustalla. Joukkueen suomalaisilla pelaajilla on mahdollisuus opiskella HAAGA-HELIAssa joko etänä tai paikallisen yliopiston ja HAAGA-HELIAn välisen yhteistyösopimuksen kautta.

Työnteon ja opintojen yhdistäminen on kaiken kaikkiaan iso ja ajankohtainen teema. Opiskelijoistamme lähes 90 % työskentelee opintojensa yhteydessä ja työnteko mainitaan suurimmaksi opintojen edistymistä hidastavaksi tekijäksi. Kaikkien osapuolten etu on siis löytää toimintamalleja, jotka mahdollistavat työnteon integroimisen opintoihin – niin kutsutun opintopisteyttämisen.

Opintopisteyttämisen tulee pohjautua aitoon osaamisen arviointiin, mikä taas edellyttää meiltä osaamisperusteisuutta kaikissa opetussuunnitelmissamme sekä vaihtoehtoisten suoritustapojen tarjoamista. Opiskelijoilta tämä puolestaan edellyttää oman osaamisportfolion tietoista rakentamista sekä osaamisen näyttöä. Tämä onnistuu vain vahvan itsensä johtamisen ja korkeakoulun kanssa käytävän dialogin kautta.

Teemu Kokko

Comments are closed.