KOHTAAMISIAKOHTAAMISIAKOHTAAMISIA

”Kun eri alojen ihmiset kohtaavat, on mahdollisuus, että jotain uutta syntyy”, oli Googlen perustajien Larry Pagen ja Sergei Brinin periaate, kun yhtiö rakennutti pääkonttorinsa Silicon Valleyhin. Googlen periaatteena oli, että yhtiön pääkonttorissa ei saa olla yli 30 metrin matkaa paikkaan, jossa ihmiset voivat kohdata. Fyysisillä tiloilla voidaan luoda mahdollisuuksia kohtaamisiin.

HAAGA-HELIAssa olemme jo parin vuoden ajan uudistaneet kokousliiketoimintaa – kokoukset ovat kohtaamisia, joissa tavoitellaan tuloksellisuutta. Perinteiseen tila-ajatteluun olemme kytkeneet palveluiden näkökulman. Kouluttamamme kokousdesignerit varmistavat lähitulevaisuudessa  tulokselliset kokoukset.

Pelkkä tilojen muutos tai palveluiden kehittäminen ei kuitenkaan riitä. Kyse on siitä, miten itse heittäydymme kohtaamisiin. Asenne ja avoin tiedon jakaminen ratkaisevat!

Kuluneen vuoden aikana olemme käynnistäneet TKI-toimintaan uudenlaisia, yli yksikkörajojen toteutettavia kohtaamismahdollisuuksia HAAGA-HELIAssa. Esimerkiksi TKI-aamukahvit ovat vakiinnuttaneet asemansa yksiköiden rajat ylittävänä kohtaamispaikkana.

Viimeisimpänä käynnistimme HAAGA-HELIAn yliopettajafoorumin. Lähes kolmekymmentä osallistujaa kaikista yksiköistä loi parin tunnin aikana useita yli yksikkörajojen toteutettavaa uutta hankeideaa. Jatkokehittelyyn lähtivät esimerkiksi seuraavat teemat: big data, hyvinvointipalvelut, monikanavaisuus ja palvelukokemus, pelit ja pelipedagogia, osallistava palvelukehitys, uudistuva stadion ja huomisen lentoasema. Kohtaamisilla on huikea vaikutus!

Uudet ratkaisut syntyvät yhdessä tekemällä – kohtaamalla, ideoimalla ja toteuttamalla. Toivotan kaikille rauhaisaa jouluaikaa ja innostavaa kohtaamisten vuotta 2014!

Lauri Tuomi

Comments are closed.