Monialaisuus lähtee sinusta ja minusta

Yhteiskuntamme dynaaminen kehitys haastaa meitä kovalla kädellä. Vähemmällä täytyy saada enemmän, toimintarytmi kovenee ja samanaikaisesti yleinen julkisuusvaade edellyttää meiltä aktiivista viestintää sekä täydellistä avoimuutta kaikkiin suuntiin. Työelämässä tapahtuu voimakasta toiminnallista integraatiota, mikä käytännössä näkyy monimuotoisina toimenkuvina ja reaaliaikaisina tehtävämäärityksinä. Yksilötasolla moniosaamisen tarve ja uusien osaamisalueiden haltuunotto korostuu.

Perinteinen – voisi jopa sanoa historiallinen – korkeakoulun lähestymistapa on ollut ainelähtöinen ”disciplinäärinen” lähestymistapa. Tähän on ollut monta perustetta, joista suinkaan vähäisin ei ole se, että meillä itse kullakin on disciplinäärinen tiedekorkeakoulutausta. Kun resursseja oli runsaasti, oli varaa erikoistua ja olla oman alueensa kiistaton spesialisti.

Työelämän muutos tulee ottaa vakavasti ja ammattikorkeakoulun tulee pystyä elämään ajassa. Haaga-Heliassa liikkumista monialaisuuden suuntaan on jo runsaasti nähtävissä ja tarjonnassamme on yhä enemmän elementtejä, jotka jo lähtökohtaisesti ovat monialaisia. Tilanteemme on siis suhteellisen hyvä. Paljon on kuitenkin vielä tehtävä.

Aivan uusi mahdollisuus on läheinen yhteistyömme Laurean ja Metropolian kanssa. Voimme tehdä koulutusalat ylittävää aitoa yhteistyötä, opiskelijoiden ristiinoppimismahdollisuudet paranevat ja kaupallisessa toiminnassa markkinamme laajenevat. Myös hanketoiminnassamme voimme tehdä yhä laaja-alaisempia usean eri koulutusalan kattavia avauksia. Uusi yhdessä tekemisen aika on jo alkanut.

Sisäisesti kannustan meitä kaikkia vahvaan yhdessä tekemiseen sekä henkilö- että ryhmätasolla. Nk. älyttömät yhdistelmät voivat tuoda esiin uusia ja innovatiivisia mahdollisuuksia. Osaamisryhmien ja muiden vastaavien ryhmien tulee katsoa muiden ryhmien ja aivan erityisesti yritysten suuntaan. Ammattikorkeakoulun tulee olla työelämän ja ammatillisuuden suunnannäyttäjä. Suunnannäyttäjyys lähtee sinusta ja minusta.

 

Teemu Kokko
rehtori

 

 

 

Comments are closed.