Ei ole huonoja opiskelijoita

Professori Bengt Holmström otti Helsingin Sanomien haastattelussa 13.4.2014 kantaa suomalaiseen korkeakoulutukseen. Useampaakin asiaa voisi kommentoida hänen  kannanotoissaan, mutta erityisesti yksi kohta kiinnitti huomion. Holmström toteaa, että ”Opiskelijoista on välitettävä samalla tavalla kun kauppa välittää asiakkaistaan. Eihän kauppa voi syyttää heikosta myynnistään huonoja asiakkaitaan.” Onko meillä edelleen korkeakouluissamme sitä henkeä, jonka …

Continue reading

UUDENLAISTA MYYNTIKULTTUURIA RAKENTAMASSA

HAAGA-HELIA on monessa mukana, kun puhutaan myynnin ja palvelun kehittämisestä. Asiaan pureutuvien koulutusohjelmiemme lisäksi parannamme suomalaista ja kansainvälistä myyntiosaamista muun muassa ”Suomi nousuun myynnillä” -hankkeen kautta, järjestämällä kansallisen myyntikilpailun huhtikuun puolessavälissä ja eurooppalaisen myyntikilpailun elokuussa, omalla myynti- ja palvelusertifikaatilla sekä toimimalla koordinaattorina isossa TEKES-rahoitteisessa Mania-hankkeessa. Näiden lisäksi HAAGA-HELIA osallistuu EU:n …

Continue reading

Find your passion – Löydä intohimosi!

Kerron sinulle kaksi tarinaa. Ensimmäisessä tarinassa nuori tyttö katselee Istanbulissa Bosporin salmelle ja kauhistuu meressä kelluvien muovisten juomapullojen määrää. Hän päättää, että asialle on tehtävä jotain. Hän lähtee kotiin kokeilemaan muovin rakenteita, hajottaa pulloja pieniin osiin, etsii tietoa, kokoaa osaajat ympärilleen, työskentelee sinnikkäästi ja ratkaisee ongelman. Halpa ja helposti banaaninkuorista …

Continue reading

Voittoa tuottava koulu

Helsingin Sanomien jutussa 10.2.2014 kysyttiin ”Saako koulu tuottaa voittoa?” viitaten Ruotsissa käytävään keskusteluun. HAAGA-HELIAn näkökulmasta kyseiseen kysymykseen voi vastata vain, että saa ja pitääkin. Tilanne meillä on toki monessa kohtaa erilainen kuin yksityisillä ruotsalaiskouluilla. HAAGA-HELIA on yksi harvoja poikkeuksia suomalaisessa korkeakoulukentässä, sillä olemme aidosti yksityisesti omistettu korkeakoulu. Se tarkoittaa sitä, …

Continue reading

TYÖSKENTELY ON OPPIMISTATYÖSKENTELY ON OPPIMISTATYÖSKENTELY ON OPPIMISTA

Viime aikoina on keskusteltu paljon työnteon opinnollistamisesta, mikä käytännössä tarkoittaa, että työskentelykin voidaan nähdä oppimisena ja osaamisen kartuttamisena. Kun näin on, työnteko myös vastaavasti kartuttaa opintopistekertymää ja vie opiskelijaa kohti tutkintoa. Työskentely on oppimista mitä enimmässä määrin. Näin ei aina ole ollut ja vieläkin löytyy niitä, jotka eivät usko työnteon …

Continue reading

KOHTAAMISIAKOHTAAMISIAKOHTAAMISIA

”Kun eri alojen ihmiset kohtaavat, on mahdollisuus, että jotain uutta syntyy”, oli Googlen perustajien Larry Pagen ja Sergei Brinin periaate, kun yhtiö rakennutti pääkonttorinsa Silicon Valleyhin. Googlen periaatteena oli, että yhtiön pääkonttorissa ei saa olla yli 30 metrin matkaa paikkaan, jossa ihmiset voivat kohdata. Fyysisillä tiloilla voidaan luoda mahdollisuuksia kohtaamisiin. …

Continue reading

HAAGA-HELIA sillanrakentajana huippu-urheilun ja opintojen yhdistämisessäHAAGA-HELIA sillanrakentajana huippu-urheilun ja opintojen yhdistämisessäHAAGA-HELIA sillanrakentajana huippu-urheilun ja opintojen yhdistämisessä

HIFK:n puolustajalegenda, ”punainen iso kakkonen”, Juha Rantasila on kirjoittanut mainion kirjan elämästään ja peliurastaan (Puolustaja, Kustannusosakeyhtiö Teos, 2013). Kirjansa esipuheessa Rantasila toteaa pitävänsä johtotähtenään sitä, että yhdenkään urheilijan ei tulisi aktiiviuransa jälkeen joutua putoamaan tyhjän päälle. Kaiken lisäksi hän lahjoittaa kaiken kirjasta kertyvän tuoton apurahoina Suomessa ja ulkomailla pelaaville nuorille, …

Continue reading

KOULUTUSVIENTI NOUSUUN

Koulutusviennin edellytysten parantamista pohtinut Päivi Lipposen työryhmä julkaisi muistionsa 4.11. Muistio ”Suomi kansainvälisille koulutusmarkkinoille” on ennen kaikkea toimenpideohjelma korkeakoulutukseen (www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2013/koulutusvienti.html). HAAGA-HELIA Oy:n hallitus hyväksyi 25.10. kv-strategiaamme täydentävän koulutusviennin strategian. Strategian mukaisesti tulemme panostamaan siihen, että HAAGA-HELIA kehittyy aidosti kansainvälisesti toimivaksi ammattikorkeakouluksi. Se tarkoittaa paria ulkomailla toimivaa yksikköä sekä maksullista tutkintokoulutusta …

Continue reading

’FOLLOW FINLAND’ – ’FOLLOW HAAGA-HELIA’

Osallistuin viime viikolla Suomen ulkoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön delegaatiossa Qatarin World Innovation Summit in Education (WISE) konferenssiin. Qatarin pieni, öljytuloja nauttiva maa om päättänyt nousta maailmanmaineeseen kahden teeman avulla: urheilu ja koulutus. Ihailtavan selkeä strategia! Maailman merkittäviä urheilutapahtumia onkin jo Qatarissa nähty, ja maa valmistautuu jo kuumeisesti vuoden 2022 …

Continue reading

Huippupäivä tavoitteena

Olin runsas viikko sitten HRM-Partnersin juhlaseminaarissa, jossa yksi esiintyjistä oli Saku Tuominen. Hän kertoi esityksessään kolmesta suuresta vallankumouksesta, jotka me kaikki olemme eläneet – ilman että niitä suuremmin olemme pysähtyneet pohtimaan. Tehdastyöformaatti on muuttunut ajatustyöformaatiksi. Keskustelu työn tekemisen muodoista on yhä enemmän muuttunut keskusteluksi aikaansaannoksista. Ulkoisen johtamisen rinnalle on tullut …

Continue reading